Reportaasit
6.3.2017

Nimittelyä, syrjintää ja somenälvintää – Senja, Ville ja Jutta tietävät, mitä korkeakoulukiusaaminen on

Aviisi teki kyselyn korkeakoulukiusaamisesta Tampereen yliopistossa. Vastausten perusteella kiusaaminen ilmenee esimerkiksi nimittelynä, selän takana puhumisena ja somessa nälvimisenä. Siitä myös vaietaan. Senja, Ville ja Jutta eivät kuitenkaan halua olla hiljaa kokemuksistaan.

Tuukka Tuomasjukka, teksti
Pauliina Lindell, kuvitus

Se alkoi ensimmäisenä päivänä yliopistossa.

Senja oli asunut lukion jälkeen kolme vuotta Saksassa. Välivuosien jälkeen hän tuli Tampereelle opiskelemaan saksan kieltä.

Hän oli kuitenkin päättänyt, ettei kertoisi Saksan-vuosistaan, jotta muut eivät pahastuisi.

Tutustumisen yhteydessä tuli kuitenkin ilmi, että Senja oli opiskelukavereitaan vanhempi. Alkoi kyseleminen. Sä olet hirveän vanha! Mitä olet tehnyt lukion jälkeen? Ai, ulkomailla. Mitä me muut sitten täällä tehdään, jos joukossa on jo näin hyviä?

Senjaa nolotti ja hänestä tuntui pahalta. Kokemukset toistuivat syksyn aikana. Yhdessä ryhmätyöprojektissa muut jättivät osuutensa tekemättä, sillä he ajattelivat arvosanan tulevan lopputuloksen perusteella. Mitä väliä heidän työpanoksellaan olisi, jos ryhmässä oli heitä paljon parempi tekijä?

Esittelypäivää edeltävälle illalle Senja oli sopinut ryhmän kanssa nettitapaamisen, jotta tehtävä olisi saatu tehtyä. Hän odotti ruudun takana kolme tuntia. Kukaan ei tullut linjoille.


Aviisi teki
helmikuussa kyselyn kiusaamisesta Tampereen yliopistossa. Vastauksia tuli 131 kappaletta. Vastaajista 45,8 prosenttia oli havainnut korkeakoulukiusaamista.

Yliopistolaisilta kysyttiin, millaisia mielikuvia sana korkeakoulukiusaaminen herättää. Suurin osa piti ilmiötä valitettavana, mutta jotkut kyseenalaistivat sen olemassaolon.

”Se tuntuu absurdilta. Luulisi, että ’korkeakoulutetut’ ihmiset osaisivat kohdella kanssaihmisiään kunnioittavasti.”

”Paskapuhetta.”

”Ainakin meidän kampuksella melko tuntematon käsite. Ei ole tullut vastaan! Olisi kummaa, jos tämän ikäisten ihmisten välillä olisi vieläkin kiusaamista – aikuisiahan tässä ollaan!”

Tutkimustietoa aiheesta löytyy läheltä. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS julkaisi helmikuussa Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen. Tutkimus tehdään neljän vuoden välein, ja siinä käsitellään laaja-alaisesti opiskelijaterveyttä. Vuodesta 2008 lähtien siinä on tutkittu myös korkeakouluissa tapahtuvaa kiusaamista.

”Se tuntuu absurdilta. Luulisi, että ’korkeakoulutetut’ ihmiset osaisivat kohdella kanssaihmisiään kunnioittavasti.”

YTHS:n tuoreen terveyskyselyn mukaan 6,6 prosenttia yliopisto-opiskelijoista kertoo, että yksi tai useampi opiskelija on kiusannut heitä satunnaisesti. Usein tällaista kiusaamista koki 0,3 prosenttia vastaajista. Henkilökunnan satunnaisesti kiusaamaksi kokee tulleensa 5,1 prosenttia vastaajista. Usein henkilökunnan kiusaamaksi kertoi tulleensa 0,2 prosenttia vastaajista

Kyselytutkimuksia tutkinut emeritusprofessori Pertti Suhonen arvioi pyynnöstä Aviisin kyselyn. Hänen mukaansa kyselyn perusteella ei voi tehdä luotettavia arvioita kiusaamisen yleisyydestä Tampereen yliopistossa.

Suhonen huomauttaa, että Aviisin kyselyn vastaajat painottuivat viestintätieteiden ja kasvatustieteiden tiedekuntiin. Kyselykutsun tavoittaneista myös vain pieni osa vastasi. Suhonen uskoo myös, että verkkokysely oli helppo jättää huomiotta, jos opiskelijalla ei ole suhdetta kiusaamiseen.

”Tulokset antavat luultavasti liioittelevan kuvan kiusaamisen kokemisesta. Sen sijaan sanalliset vastaukset kertovat kiinnostavasti siitä, millaista kiusaaminen on ollut, missä tilanteissa sitä on tapahtunut ja keiden taholta.”

 

Korkeakoulukiusaamiselle nimettiin Aviisin kyselyssä useita eri muotoja.

Nimittelyä. Selän takana puhumista. Ulkopuolelle jättämistä. Kuvankaappauksien ottamista ja levittämistä. Opiskelutoverin pitämistä pilkan ja naurun kohteena. Toistuvaa häirintää netissä arvoista ja vakaumuksesta. Hienovaraista sosiaalista eksklusiivisuutta. Julkista nöyryyttämistä yhteisellä sähköpostilistalla. Yhteistyön tahallista vaikeuttamista. Alentuvaa kommentointia. Klikkiytymistä. Valehtelua.

Vastaajista yli neljännes kertoi, että heihin on kohdistunut kiusaamista. Useimmiten se oli satunnaista: 19,1 prosenttia kaikista vastaajista kertoi, että heitä on kiusattu satunnaisesti. Toistuvan kiusaamisen kohteena oli ollut 1,5 prosenttia vastaajista.

Aviisin kyselyyn vastanneista 6,9 prosenttia ei osannut sanoa, oliko heitä kiusattu. Osa näistä henkilöistä oli myöhemmin kuvannut kiusaamiskokemuksiaan. Mistä epävarmuus johtuu?
Ylioppilaskunta Tamyn sosiaalipoliittinen asiantuntija Olga Haapa-aho pitää ilmiötä mielenkiintoisena. Hän uskoo, että kyse on käsiteasiasta, jossa ristiriidassa ovat kokemuksen sanoittaminen ja pelko rooliin jäämisestä.

Haapa-aho muistuttaa, että kiusaaja ja kiusattu ovat voimakkaita termejä. Kiusaamisen kokeminen voi yhdistyä ajatuksissa passiiviseen uhrin rooliin. Tämän takia hänkin välttää haastattelutilanteessa k-sanaa.

Haapa-aho kertoo pohtineensa kiusaamisesta puhuttavalle ilmiölle parempia käsitteitä, jotta ihmiset kokisivat lähestymisen helpommaksi. Tähän ei ole syntynyt ratkaisua, mutta paremman puutteessa hän puhuu esimerkiksi ristiriidoista.

Entä käsite korkeakoulukiusaaminen? Haapa-ahon mielestä sanassa on hyvätkin puolensa, sillä se tekee ilmiöstä tunnetumman.

”Silloin ei synny illuusiota siitä, että korkeakoulu olisi kiusaamisesta vapaa alue.”

 

 

 

Millaisista asioista ihmisiä kiusataan korkeakoulussa? Aviisin kyselyn vastauksien perusteella syyt vaihtelevat.

Toisaalla syitä ovat opintomenestys ja opiskelualojen välinen nokittelu, toisaalla mielipiteet ja seksuaalinen suuntautuminen. Osa vastaajista uskoo, että pelkkä kiusaajan ärsyyntyminen riittää. Tähän voivat vaikuttaa häiritsevistä tavoista tai säännöistä huomauttaminen tai pelkkä persoonan näkyvyys. Myös poikkeava ikä, elämäntilanne tai erilaiset kokemukset koettiin asioiksi, joihin kiusaajat tarttuvat.

Senja uskoo, että häntä kiusataan juuri opintomenestyksensä takia. Pahalta tuntuvat kommentit liittyvät aktiivisuuteen opiskelussa ja hyviin arvosanoihin.

”Yleensä ajatellaan, että kiusattu on jotenkin hönön näköinen. Tiedän kuitenkin, että en ole ruma.”

Jo ensimmäisillä tunneilla Senja huomasi, että muut eivät uskaltaneet vastata kysymyksiin. Hän oli itse panostanut kurssiin ja halusi myös helpottaa opettajan työtä. Senjan mukaan kyse oli usein pienistä asioista, kuten prepositioiden täyttämisistä aukkotehtäviin.

Kiusaamiselta tuntuvat teot olivat useimmiten ääneen lausuttuja kommentteja pienessä luokkatilassa. Taaempaa saattoi kuulua, että taas se Senja on äänessä. Myös toistuvat tuhahdukset ja äännähdykset tuntuivat Senjasta siltä, että ne olivat suunnattu hänelle

”Ihan kuin olisi minun vikani, että olen aktiivinen.”

Senjan arvion mukaan hänen kiusaajansa eivät ole menestyneet opinnoissa hyvin. Vaikka kommentit tuntuvatkin kiusaajien oman epävarmuuden kanavoinnilta, ne loivat varuillaan olevan olon myös Senjalle. Tunnilla piti pohtia joka kerta erikseen, uskaltaako opettajan kysymykseen vastata. Aiheesta puhuminen itkettää.

”Ihan kuin olisi minun vikani, että olen aktiivinen.”

 

Joskus tilanne on päinvastainen. Ensimmäisen vuoden opiskelija Ville kokee osallistuneensa kiusaamiseen muutamaan otteeseen. Kerran hän puhui selän takana pahaa henkilöstä, jolla oli huomattavan erilaiset ajatukset muihin verrattuna. Hän lähti keskusteluun mukaan, koska omat näkemykset olivat vahvasti ristiriidassa kiusatun kanssa.

”Ainakin tietyt ainejärjestöt vaikuttavat ideologioiltaan varsin homogeenisiltä. Veikkaan, että niistä poikkeaminen ja sen tuominen esille voi herkästi laukaista kiusaamista”, Ville kertoo.

Villen toisessa kiusaamistapauksessa tilanne oli päinvastainen verrattuna siihen, mitä Senja koki. Opiskelutoveri oli kysynyt yleissivistykseen kuuluvan sanan merkitystä, jolloin Ville nauroi kaveriensa kanssa sitä, kuinka kyseinen ihminen on päässyt näin pitkälle. Tässä syynä oli huvittuneisuus.

Ensimmäistä kiusaamisesimerkkiä Ville ei harmittele, vaikka pitikin toimintaansa turhana. Jälkimmäistä naureskelua hän kuitenkin katuu, sillä kokee sen edustavan yliopistoelitismiä.

”Uskon, että vähintään opiskelualani takia minun pitäisi osata antaa enemmän tilaa arvoille, jotka poikkeavat omasta näkemyksestäni.”

Aviisin kyselyssä tuli ilmi, että moni opiskelija pelkää kiusaavansa. Useimmiten pelkoon liittyy muiden kommentoiminen negatiivissävyisesti ja poissulkeminen tilanteista.

Tamyn hallituksen yhdenvertaisuusvastaava Ilona Taubert pitää hyvänä, että opiskelijat pohtivat omaa käytöstään. Hän toivoo, että kaikki tuntisivat vastuuta ympärillään olevasta yhteisöstä.

”Harva haluaa vahingoittaa muita ihmisiä.”

Sosiaalipoliittinen asiantuntija Haapa-aho kehottaa mahdollisessa kiusaamistilanteessa toimimaan ja mieluiten ottamaan yhteyttä henkilöön, jota kokee kiusanneensa. Jos kiusaaminen on tapahtunut ryhmän vitseissä, asian voi ottaa puheeksi esimerkiksi silloin, kun porukka on koolla.

 

Yksi yleisimmistä kiusaamisen paikoista on sosiaalinen media. Aviisin kyselyssä yli puolet kiusaamista havainneista oli nähnyt sitä myös somessa, yhteensä 29 prosenttia vastaajista.
Vastausten perusteella somekiusaamista esiintyy useimmiten anonyymin keskustelualustan tarjoavassa Jodel-sovelluksessa, joka mainostaa itseään erityisesti korkeakouluopiskelijoille

Jodelin lisäksi kiusaamista esiintyi eniten Whats­appissa ja Facebookissa.

Tamyn Olga Haapa-aho huomauttaa, että kun opiskelijajärjestöillä on yhä enemmän sivuja ja ryhmiä sosiaalisessa mediassa, tulee myös kiusaamiselle lisää alustoja. Niistä tekee vaikeita oma sanastonsa ja hashtagit, joista voi olla vaikea tietää, mihin tarkalleen viitataan.

”Ulkopuolinen ei tajua merkityksiä, mutta kiusaajille ja kiusatulle ne ovat selkeitä.”

Näin kävi Jutalle. Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hänelle syntyi ainejärjestössä tiivis kaveriporukka. Kaverukset tekivät paljon asioita yhdessä, ja Jutta piti muita opiskelijoita ystävinään.

Kaikki he olivat myös samassa Facebook-ryhmässä, jossa oli yli sata ihmistä. Alussa se oli kuin minkä tahansa ystäväporukan someryhmä. Oli yhteinen sählyjoukkue, suunniteltiin reissuja Pyynikin rannalle ja kyseltiin lounasseuraa yliopistolle.

”Harva haluaa vahingoittaa muita ihmisiä.”

Vähitellen ryhmästä syntyi eräänlainen varjoainejärjestö. Ryhmään kanavoitiin opiskelijatoimintaan liittyvä hölmöily, kuten tapahtumissa syntyneet vitsit, kuvat ja videot. Myös Instagram oli aktiivisessa käytössä. Sisältö oli usein syntynyt opiskelijajuhlista ja huumori oli epäkorrektia sivuten muun muassa kehitysvammaisia, natsi-Saksaa ja ylioppilaskuntaa.

Ajan kuluessa Jutalle alkoi tulla riitoja ystäviensä kanssa, kun ajatukset esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuteen liittyvissä tasa-arvoasioissa olivat erilaiset. Jutta sanoi mielipiteensä asiasta suoraan, jopa terävästi.

Riitoja alkoi tulla usein. Kerran Jutta lähti pois kesken illanistujaisten riidan takia. Ystävät huolestuivat. Seuraavana päivänä varjoainejärjestön Instagram-tilille tuli kuva, jonka hashtageissa viitattiin Jutan lähtemiseen. Jutta ei tykännyt tästä, mutta koki ansainneensa kuittailun, olivathan ystävät olleet huolissaan.

Pian samat hashtagit toistuivat. Jutta koki tapauksen loukkaavaksi. Hän laittoi ystävilleen viestiä, jossa kertoi pahoittaneensa mielensä. Vastauksessa vedottiin vitsailuun ja pyydettiin löysäämään nutturaa. Henkilöt myös huomauttivat, että Jutta itsekin oli teräväsanainen.

Vähitellen alkuperäiset Juttaan viittavat Instagram-hashtagit hylättiin, mutta niiden pohjalta tehtiin uusia versioita, jotka otettiin aktiiviseen käyttöön.

”Aina kun näin ne tunnisteet, minusta tuntui siltä, että minua muistutettiin mokaamisestani.”

 

 

Tamyn yhdenvertaisuusvastaava Ilona Taubert kiinnittää huomiota siihen, että joillain ainejärjestöillä on ulossulkevaa toimintaa, kuten alkoholiin liittyviä perinteitä ja sukupuolitettuja ohjeita eri tapahtumiin.

”Näistä perinteistä pidetään kiinni saatanan tiukasti, vaikka täällä ollaan vain 5–10 vuotta. Ovatko ne oikeasti sen arvoisia, jos niillä vahingoitetaan toisia?”

Jutta kertoo, että heidän fuksinsa valittivat vuosipalautteessaan varjoainejärjestön toiminnasta. Eräässä palautteessa oli hänen mukaansa jopa sanottu, että varjoainejärjestön toiminta oli pilannut fuksiviikon.

Kertomukset varjoainejärjestön kiusaamisesta sijoittuvat useimmiten Instagramiin. Eräs varjoainejärjestön aktiivi kertoo, että pahimmat ylilyönnit tapahtuivat juuri siellä. Esimerkiksi opiskelijatoverin kuvasta lavastettiin tilille parodiaversio, joka poistettiin myöhemmin, kun alkuperäisen kuvan kohde loukkaantui.

”Aina kun näin ne tunnisteet, minusta tuntui siltä, että minua muistutettiin mokaamisestani.”

Eräällä mökkireissulla porukka latasi sosiaaliseen mediaan kuvia, jossa ainejärjestön tytöistä oli muodostettu jääkiekkokentällisiä. Jokaiselle vuosikurssille oli oma kuvansa, ja kuvia jaettiin sekä Instagramissa että Facebookissa.

Moni opiskelija luuli aluksi, että kyse on vain vilpittömästä jääkiekkohuumorista. Usea ainejärjestön opiskelija kuitenkin kertoo, että eräs varjoainejärjestön aktiiveista varmisti heille myöhemmin, että jääkiekkoketjujen tarkoituksena oli laittaa tytöt paremmuusjärjestykseen. Nämäkin kuvat poistettiin.

Syksyllä 2016, noin vuosi ensimmäisen kiusaamiskokemuksen jälkeen Jutta pyysi poistamaan sosiaalisen median sivut, joilla vitsejä jaettiin. Tässä yhteydessä hän sanoi, että jos sivut eivät poistu, hän ottaisi yhteyttä ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöön.

Muutaman päivän päästä sivuja ei enää ollut.

 

Häirintäyhdyshenkilö on ylioppilaskunnassa henkilö, johon opiskelija voi ottaa yhteyttä, jos kokee olonsa epämukavaksi. Tällä hetkellä virkaa hoitavat ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Veera Kaleva sekä sosiaalipoliittinen asiantuntija Olga Haapa-aho.

Haapa-aho kertoo, että häirintäyhdyshenkilöille tulee vuodessa alle 10 yhteydenottoa. Tapausten laatu vaihtelee paljon ja heidän toimenpiteidensä skaala vaihtelee keskusteluavusta poliisi-ilmoitukseen. Myös tapaukseen käytettävä aika vaihtelee muutamasta kerrasta useisiin vuosiin.

Kiusaamistapaukset ovat Haapa-ahon mukaan harvoin yksiselitteisiä, mutta useimmiten heidän käsiteltäväkseen tulee ainejärjestöjen sisäisiä ristiriitoja. Näitä tulee hänen mukaansa tasaisesti eri aloilta, mutta toistuvasti. Yksittäisten opiskelijoiden kohdalla ongelmatilanteet liittyvät useimmiten opiskelijatovereihin, kuten samalla kampuksella opiskelevaan entiseen seurustelukumppaniin.

Vain harva kiusaamista kokenut ottaa yhteyttä ylioppilaskuntaan. YTHS:n terveystutkimuksen lukujen pohjalta laskettuna Tampereen yliopistossa olisi yli 1700 opiskelijaa, jotka ovat joskus kokeneet kiusaamista opiskelijoilta tai henkilökunnalta. Häirintäyhdyshenkilöihin ottaa kiusaamisen takia yhteyttä vain noin kymmenen opiskelijaa joka vuosi.

Häirintäyhdyshenkilöiden vähäinen käyttö näkyi myös Aviisin kyselyssä. Sen vastaajista vain reilut 5 prosenttia oli kertonut kiusaamisesta häirintäyhdyshenkilölle. Luku ei yllätä Haapa-ahoa.

”Moni saattaa ajatella, että kiusaaminen ei olisi niin vakavaa, että tarvitsisi ottaa yhteyttä.”

Syynä on liian iso kynnys ja ylioppilaskunnan huono viestintä.

”Moni saattaa ajatella, että kiusaaminen ei olisi niin vakavaa, että tarvitsisi ottaa yhteyttä. Yleisohje on se, että jos asia häiritsee, kannattaa ottaa yhteyttä ja jutella asiasta.”

Aviisin kyselyn mukaan suurin osa kiusatuista oli kertonut kokemuksistaan kumppanilleen, ystävilleen tai opiskelukavereilleen. Perheelle oli maininnut joka kolmas ja henkilökunnalle joka seitsemäs. Reilu viidennes kiusatuista ei ollut kertonut asiasta kenellekään.

 

Kiusaamisesta vaietaan muuallakin. Moni Aviisin kyselyyn vastanneista sanoi, että kiusaamisesta ei puhuta yliopistossa tarpeeksi.

Tätä mieltä ovat myös Senja ja Jutta. He huomauttavat, että kiusaamisesta ei puhuta myöskään tuutorkoulutuksissa. Senja kertoo nähneensä tuutoreiden Whatsapp-ryhmässä viestejä, joissa naureskellaan kanssaopiskelijan sähköpostiviestille.

Tamyn Haapa-aho myöntyy syytöksiin. Muutaman vuoden ajan ylioppilaskunnassa unohdettiin varmistaa, puhutaanko tuutorkoulutuksessa kiusaamisesta. Tuolloin asia jäi pois koulutusohjelmasta.

”Porukka vaihtuu opiskelijatoiminnassa niin nopealla vauhdilla, että jos muistuttaminen unohtuu, asia voi jäädä pois”, Haapa-aho perustelee.

Toisaalta hän huomauttaa, että asiasta puhutaan mieluummin eri sanoilla, kuten yhdenvertaisuuden edistämisenä.

Samaan uskoo Haapa-aho, jonka mukaan asiaan auttaisi, jos joka ainejärjestössä olisi yhdenvertaisuutta edistävä henkilö, joka voisi ohjata kiusaamistapauksia eteenpäin. Näin kynnys madaltuisi.Ville uskoo, että erilliset kiusaamisinfot eivät auta. Hänestä päävastuu pitäisi olla ainejärjestöillä.

”Lukiossa ajattelin, että kaikki ovat kersoja ja että täällä ketään ei enää kiusattaisi. Taisin olla väärässä.”

Yhdistysrekisterissä tai Tamyn rahoituskriteereissä ainejärjestöille ei kuitenkaan vaadita, että järjestössä pitäisi olla yhdenvertaisuus-, yhteisöllisyys-, tasa-arvo- tai sosiaalipoliittinen vastaava. Haapa-aho kertoo, että rahoitushakemuksissa yhteisöllisyyden näyttäminen tuo lisäpisteitä, mutta sen puutteista ei rankaista.

Yliopiston henkilökuntakaan ei aina puutu kiusaamiseen, vaikka sillä olisi vaikutusmahdollisuus. Senja kertoo, että kun hän kertoi opettajalle ryhmätyön kasautumisesta hänelle, vastuu siirrettiin opiskelijoille. Opiskelijoiden pitäisi selvittää keskinäiset asiansa.

 

Jutta kuvaa ainejärjestönsä tilannetta tulitauoksi. Kiusaaminen ei ole jatkunut viime aikoina, mutta hän ei ole halunnut käsitellä asiaa häirintäyhdyshenkilön kanssa. Aika ei hänen mielestään ole vielä hyvä.

Tilanne on kuitenkin aiempaa parempi, sillä hän on hakenut kevääksi oman alan töitä. Myös olot perheellisen opiskelijan kotona ovat hyvät.

Senjan tilanne on myös rauhoittunut, vaikka hänkin pelkää, että kiusaaminen voisi myöhemmin vielä jatkua. Kiusaajien kanssa on kuitenkin vähemmän kursseja kuin aiemmin, ja koska hänen ei tarvitse mennä pakolliseen kieliharjoitteluun, kevään kurssit ovat todennäköisesti viimeiset hänen vuosikurssinsa kanssa. Lisäksi toinen kiusaajista hakee opiskelemaan eri alaa.

Senjan olo parani myös ensimmäisenä syksynä, kun hän uskalsi kertoa erään kurssin opettajalle kiusaamisesta. Myöhemmin sama opettaja tuli käytävällä vastaan ja kysyi tilannetta. Asia oli kuulemma jäänyt painamaan opettajaa paljon. Auktoriteetin osoittama välittäminen tuntui hyvältä.

Miten tulevaisuudessa käy? Mahdollinen työpaikkakiusaaminen ei pelota Senjaa eikä Juttaa. Senja kertoo kuitenkin, että suhtautuminen yliopistoon muuttui.

”Lukiossa ajattelin, että kaikki ovat kersoja ja että täällä ketään ei enää kiusattaisi. Taisin olla väärässä.”

 

Villen ja Jutan nimet on muutettu. Artikkelia varten on haastateltu myös useita Jutan ainejärjestön opiskelijoita.

Tiedätkö tapauksia, joissa kiusaaja kuuluu yliopiston henkilökuntaan? Laita viestiä toimitus[at]aviisi.fi. Käsittelemme aihetta seuraavassa numerossa.

 

TAUSTA: NÄIN KYSYIMME

Kysely toteutettiin 7.–15.2. Google Forms -lomakkeella. Vastaajia oli 131 kappaletta.

Vastaajia rekrytoitiin tekemällä kyselystä uutinen Aviisin sivuille, jota levitettiin Facebookissa ja Twitterissä. Lisäksi kyselystä ilmoitettiin Tamyn viestintäkanavissa.

Kyselyssä oli 27 kysymystä, joista pakollisia oli 12. Kysymyksistä 14 oli monivalintoja ja 13 avoimia.

Vastaajista 77,9 % oli naisia, 13,7 % miehiä. 8,4 % vastaajista ei halunnut sanoa tai oli sukupuoleltaan muu.

39,7 % vastaajista oli viestintätieteiden tiedekunnasta, 20,6 % kasvatustieteiden tiedekunnasta, 19,8 % johtamiskorkeakoulusta, 13 % yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta, 2,3 % lääketieteen tiedekunnasta, 0,8 % luonnontieteiden tiedekunnasta. 3,1 % oli tiedekunnaltaan jossain muussa.

Kandidaattivaiheessa oli 65,6 % vastaajista, maisteria teki 28,2 %. 1,5 % vastaajista oli jatko-opiskelijoita ja 1,5 % henkilökuntaa.

Keskustele twitterissä:

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"