Reportaasit
25.9.2014

Demolassa opiskelijat luovat uutta

Laura Ikävalko
Erkki Mervaala kuvailee Demolaa rennoksi työpaikaksi, jonka työntekijät eivät ole rautakankia.

Erkki Mervaala
tietojenkäsittelytiede ja journalistiikka, 25

Erkki Mervaala on päässyt siihen pisteeseen, että hän saa rahaa projektistaan. Kesän ajan Mervaala on kehittänyt toisen opiskelijan kanssa osuuskunta-alustaa, sivustopohjaa, jonka parissa miehet jatkavat syksyn ajan Protomon puolella. Protomo on Demolan kaltainen hautomo, mutta siellä kehitetään tuotteita pidemmälle ja pyritään tekemään niillä rahaa.

 

Protomo ja Demola ovat kaksi erillistä yritystä, mutta Mervaalan mukaan ne sopivat hyvin yhteen.

”Työntekijät tuntevat toisensa, ja demolalainen voi käydä kysyä protomolaiselta mielipidettä omaan sovellukseensa tai ideaansa.”

Osuuskunta, joka alun perin tilasi projektin Demolalta, on nyt palkannut Mervaalan ja hänen työparinsa kehittämään tuotetta pidemmälle.

”Tästä eriytyy oma projektinsa, jossa kehitetään osuuskuntapohjainen lainapalvelu. Käytännössä täällä Demolassa onnistuttiin niin hyvin, että päästään tekemään hommia Protomon puolelle.”

Mervaala ja hänen työparinsa Miikka Kähkönen työskentelevät Protomossa vuoden loppuun saakka.

 

Ensimmäisen kerran Mervaala asteli Demolan ovista sisään vuonna 2012 kuultuaan paikasta kaveriltaan. Tietojenkäsittelytieteitä vuodesta 2009 opiskellut Mervaala vastaa tässä projektissa graafisesta ilmeestä ja käytettävyyssuunnittelusta. Mervaala opiskelee myös journalistiikkaa, mutta niitä taitoja hän ei vielä ole päässyt hyödyntämään Demolassa. Silti hän ei pidä poissuljettuna, että joissain projekteissa hän pääsisi käyttämään myös toisen pääaineensa taitoja.

”Yksi asia, jonka haluaisin nähdä jonain päivänä, olisi näkörajoitteisille ja vanhuksille suunnattu uutissovellus, joka lukisi lehtien uutiset ääneen. Päivän uutiset olisivat nauhalla ääneen luettuina eikä henkilö olisi pelkästään radion varassa”, Mervaala sanoo.

Toisin kuin esimerkiksi Tiia Isoviita, Mervaala ei ole tehnyt projekteja Demolaan opintopisteiden toivossa.

”Teen tätä mielenkiinnosta. Opinnot ovat sen verran hektisessä vaiheessa, että opintopisteiden toivossa en halua tätä tehdä.”

Jos kuitenkin haluaa kokemusta omalta alaltaan ja toivoo saavansa opintopisteitä samalla, Demola on Mervaalan mielestä aivan mahtava paikka siihen. Rankkaa työtä tasapainottaa työporukan kanssa vietetty aika työpaikan ulkopuolella.

”Täällä on mukava tasapaino rankan työn ja siitä irtautumisen välillä. Olemme käyneet esimerkiksi pelaamassa vesisotaa ja megazonea.”

 

Rento ilmapiiri saa kiitosta. Parhaita ovat perjantait. Silloin työpäivän päätteeksi on tavattu katsoa porukalla start-up-yrityksestä kertovaa Silicon Valley -tv-sarjaa.

”Tämä on niin erilainen työyhteisö. Täällä ei olla rautakankia, vaan ihmiset ovat rentoja ja mukavia ja auttavat toisiaan”, Mervaala sanoo.

Demola poikkeaa muista työpaikoista myös siinä, että siellä pitää käyttää neljä tuntia toisten auttamiseen.

Kymmenen metrin säteellä on neljä tiimiä, ja tuona aikana jutellaan ja testataan eri tiimien sovelluksia.

”En tiedä yhtään työpaikkaa, jossa asiat tehtäisiin samalla tavalla.”

Syksyllä Mervaala aikoo jatkaa journalistiikan opintojaan ja samalla kehittää liiketoimintaa Protomossa. Tarkoituksena on laittaa pyörät pyörimään ja etsiä rahoittajia. Projektin tuotteesta aletaan kehittää liiketoimintaa. Se on Demola-projektille paras mahdollinen palaute.

Edellinen sivu Seuraava sivu


Sivu: 1 2 3