Reportaasit
25.9.2014

Demolassa opiskelijat luovat uutta

Laura Ikävalko
Erkki Mervaala kuvailee Demolaa rennoksi työpaikaksi, jonka työntekijät eivät ole rautakankia.

Janne Mikkola
elinikäinen oppiminen ja kasvatus, 25

Demolassa yhdistyy eri alojen osaaminen, ja opiskelijoita on monilta aloilta. Janne Mikkola opiskelee yleistä kasvatustiedettä neljättä vuotta ja on ollut mukana Demolassa viime vuoden syksystä lähtien.

Alun perin Mikkola kuuli Demolasta kaverilta, joka oli töissä siellä. Kuultuaan paljon hyvää Mikkola päätti itsekin hakeutua sinne. Hyvä asia oli esimerkiksi se, kuinka Demolassa pääsee käyttämään omia taitojaan työelämässä.

”Syksyllä olin mukana luomassa konseptia kuntataloutta opettavaan peliin. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa hanketta nimeltä Koulutuksen pilviväylä, johon Demola-tiimini osallistui tekemällä verkkokaupan digitaalisille koulutusmateriaaleille. Lähdimme konseptoimaan sitä täällä. Kesällä palasin peliprojektin pariin.”

 

Opetuspelissä Mikkola pääsi tuomaan kasvatustieteellistä näkökulmaa peliin. Mikkola kokee, että Demolasta on ollut paljon hyötyä opintoihin. Hän analysoi peliä pedagogisen teorian pohjalta.

”Yliopistolla ei tule laitettua teorioita käyttöön.”

Pelin suunnittelun myötä Mikkola oppi omien sanojensa mukaan älyttömästi kuntataloudesta, vaikka on sivunnut sitä jo valinnaisaineopinnoissaan. Myös muiden aloista oppii jonkin verran, koska tiimit koostuvat eri alojen opiskelijoista.

Kovin montaa kasvatustieteilijää Demolassa ei ole. Mikkola tietää kaksi muuta saman alan opiskelijaa, jotka ovat työskennelleet Demolassa.

”Joiltain aloilta haetaan paljon enemmän Demolaan ja joillekin aloille on enemmän kysyntää. Vähän kärjistäen esimerkiksi koodauspuoli on tällainen, mutta osaamista haetaan kaikilta aloilta.”

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Mikkolalle selvät. Ensin hän aikoo saada kandintyönsä valmiiksi ja lähteä keväällä vaihtoon. Ensi vuonna alkaa Mikkolan viides yliopistovuosi, ja tuolloin hän aikoo tehdä gradunsa. Sitten tutkitaan työmarkkinatilannetta.

Vuosi Demolassa on jossain määrin vaikuttanut tulevaisuuden mietteisiin, vaikkei Mikkolalle olekaan tullut sellaista oloa, että juuri Demolassa työstämiensä aiheiden parissa haluaisi työskennellä.

Tiimit ovat pitkälti itse vastuussa tekemisistään ja valvovat itse itseään, mikä tekee työskentelystä vapaata. Vaikka esimerkiksi kesällä pääsääntö oli, että työskennellään Demolan tiloissa, ei sitäkään sen kummemmin valvottu. Syksyllä työskentelyajankohdat sovitetaan ryhmien aikatauluihin.

Demolan letkeään meininkiin vaikuttaa avokonttoritila ja erinäiset tapahtumat. Demola järjestää esimerkiksi työpajoja. Kesän aikana yksi luento tuli internetin välityksellä ulkomailta.

Esiintymisharjoitusta tulee pitchauksista eli hissipuheista, jotka ovat lyhyitä esitelmiä muille tiimeille omasta projektista. Ne myös rytmittävät työskentelyä, sillä esitelmiä on projektin alussa, puolivälissä ja lopussa.

 

Tärkeänä asiana Mikkola pitää sitä, että kevät- ja syysprojektien aikana opiskelijoilla on täydet oikeudet kehittämiinsä asioihin. Projektin päätyttyä yritys voi ostaa oikeudet opiskelijoilta, jolloin opiskelijat saavat rahaa. Opiskelijat eivät olekaan pelkkää ilmaista työvoimaa. Kesällä yritykset omistavat oikeudet, mutta opiskelijoille maksetaan palkkaa.

Jos opintopisteitä haluaa kerryttää, on töitä tehtävä sen mukaan, kuinka monta pistettä haluaa. Yleisin määrä on viisi opintopistettä, mutta jotkut ovat tehneet töitä jopa kymmenen pisteen edestä.

”Nämä eivät ole mitkään helpot opintopisteet, joten tänne tuleva porukka on tosi motivoitunutta.”

Edellinen sivu


Sivu: 1 2 3