Tampereen kulttuuritiloja on uhan alla

Kun Sami Maalas kahdeksan vuotta sitten käveli sisään Hirvitaloon, rakennus oli huonossa kunnossa. Aiemmin maalarimestari Grönlundin perheen asuttama talo oli ollut pitkään tyhjillään. Talossa oli kuitenkin majaillut duunareita, joiden jäljiltä talo oli kuin läävä.
”Jääkaapista löytyi hometta, ja varsinkin alakerta oli huonossa kunnossa”, Maalas kuvailee.
Maalas ystävineen valtasi talon, ja vuokrasi sen myöhemmin kaupungilta. Hirvitalosta tuli Pispalan nykytaiteen keskus. Helmikuussa 2006 Maalas ystävineen perusti myös Pispalan kulttuuriyhdistys ry:n, joka ylläpitää talon toimintaa. Kaikille avoimessa Hirvitalossa järjestetään kuukausittain vaihtuva nykytaiteen näyttely. Lisäksi talossa on erilaisia tapahtumia, kuten kuvataidekoulu lapsille ja talkoovoimin toteutettava Kansankeittiö.
Tänä syksynä Hirvitalo sai Vuoden taideteko -palkinnon, jonka myönsivät Galleristit ry ja Messukeskus.
Vuosien saatossa Pispalan kulttuuriyhdistys on laittanut talon kuntoon, ja esimerkiksi talon molemmat kakluunit toimivat nyt. Maalas toivoo, että ensi kesänä päästäisiin maalaamaan talon julkisivu.
”Me olemme suojelleet taloa ja toivomme, että saamme suojella jatkossakin.”
Jatko on vielä epävarma. Pispalan kulttuuriyhdistys vuokraa Hirvitaloa Tampereen kaupungilta. Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto lisäsi tänä syksynä Hirvitalon myytävien kohteiden listalle monien muiden kulttuurisesti merkittävien rakennusten lisäksi.
Syyskuun viimeisessä kokouksessa Hirvitalo, Rajaportin saunan läheisyydessä sijaitseva Ompelijantalo ja Ihalan retkeilyalue päätettiin siirtää suoraan myytävien listalta harkittavien listalle. Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja Mikko Nurmisen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että näiden kohteiden myymistä ei järjestelmällisesti edistetä.
”Näitä käydään karkeasti sanottuna kerran vuodessa läpi. Varmaan taas ensi vuonna käsitellään, koskevatko myyntitoimenpiteet Hirvitaloa, mutta en tiedä kuinka paljon kohde on silloin esillä”, Nurminen sanoo.
Vaikka Hirvitalo ei enää välittömän uhan alla ole, jatkuva uhka pysyy.
”Tähän olisi kiva saada jokin pidempiaikainen ratkaisu, niin saataisiin työrauha”, Maalas sanoo.
Liiketoimintajaoston yhtenä perusteluna Hirvitalon myymiselle oli häiritsevä käytös. Maalaksen mukaan kommentti perustuu yhden kiinteistönvälittäjän adressiin, joka kerättiin viime syksynä.
”Tämä kiinteistönvälittäjä keräsi siihen 50 nimeä, koska halusi, että Hirvitalo myydään välittömästi pois asuinkäyttöön”, Maalas kertoo.
Hän myöntää, että Hirvitalon käyttöönoton alkuaikoina ylilyöntejä tapahtui, ja esimerkiksi alkoholia käytettiin paljon. Maalaksen mukaan tätä tapahtui eniten aukioloaikojen ulkopuolella, jolloin siihen oli vaikea puuttua. Nyt Hirvitalon väki on vanhempaa ja ihmisillä on lapsia. Meno on rauhoittunut.
”Tästä on tullut Pispalan yhteinen olohuone.”
Sivu: 1 2