Reportaasit
31.10.2014

Tampereen kulttuuritiloja on uhan alla

Ella Kiviniemi
Hirvitalo on pispalalaisten yhteinen olohuone, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia. Sami Maalas (vas.) toivoo, että toiminta Hirvitalossa jatkuu tulevaisuudessa.

Tampereen kaupungin liikunta- ja kulttuuriohjelmaan vuosille 2013–2020 on kirjattu, että keskeisimpien liikunnan ja kulttuurin vetovoimatekijöiden tunnistaminen, priorisointi ja turvaaminen halutaan taata. Tavoitteena on tehdä suunnitelma taidelaitosten avustuspolitiikan arvioimiseksi, tallentaa kulttuuriperintöä ja turvata sen jatkuvuus.

Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelmaan on puolestaan kirjattu, että Onkiniemen aluetta on tarkoitus kehittää elinkeino-, kulttuuri- ja sivistyspalvelujen näkökulmasta osana palveluverkkoa. Kulttuuritapahtumien järjestämistä kannustetaan, ja ilmaiset tapahtumat mainitaan erityisen tärkeinä. Näistä seikoista huolimatta kaupunki harkitsee useiden kulttuurikohteiden myymistä tai on päättänyt siitä. Kiinteistöjohtaja Nurminen kiistää, että kyse olisi kulttuurin alasajosta.

”Ei ollut mitään periaatetta siitä, onko vuokralainen kulttuurialan toimija. Ei tässä haettu millään yhdellä profiililla näitä kohteita.”

Nurmisen mukaan myytävät rakennukset ovat sellaisia, joissa kaupungilla ei ole toimintaa tai toiminta on loppumassa. Hänen mielestään rakennusten myyminen ei myöskään välttämättä tarkoita kulttuuritoiminnan loppumista.

”Eihän se ole ainoa edellytys kulttuuritoiminnalle, että kaupunki omistaa jotkut seinät. Kulttuuritoimintaa on paljon muuallakin kuin kaupungin omistamissa kohteissa. Tilat voivat olla kulttuurikäytössä, vaikka niillä olisi toinen omistaja”, Nurminen sanoo.

Vasemmistoliiton Sirkkaliisa Virtanen on eri mieltä.

”Vaikka sanotaan, että toiminta voisi jatkua myös myynnin jälkeen, en usko että yksityishenkilöillä, jotka rakennukset ostaisivat, olisi intoa antaa tiloja voittoa tuottamattoman yhdistyksen käyttöön. Yhdistyksillä puolestaan tuskin on tarpeeksi rahaa, jotta ne voisivat rakennuksia ostaa.”

Virtanen on yksi liiketoimintajaoston jäsenistä. Hän ehdotti syyskuun viimeisessä kokouksessa, että Hirvitalo, Ompelijantalo, Kurpitsatalo ja Rajaportin sauna olisi poistettu myytävien ja pohdittavien kohteiden listoilta. Ehdotus ei kuitenkaan mennyt läpi.

Sami Maalaksen mielestä pahimmassa tapauksessa Hirvitalo myydään, jyrätään pois ja paikalle rakennetaan uusi asuintalo. Tämä söisi Tampereen kulttuurikenttää.

”Hirvitalo on sillä lailla uniikki, että ei vastaavanlaista toimintaa ole missään muualla Suomessa. Hirvitalo koskettaa niin monia kulttuurinaloja”, hän perustelee.

Samaa mieltä on Sirkkaliisa Virtanen.

”Kaupungilla on jo valmiiksi liian vähän näyttelytilaa. Hirvitalo on helppo tapa saada teoksia esille, eikä taiteilijoilta peritä maksua”, hän sanoo.

Maalas nostaa esiin myös sen, ettei Hirvitalo saa kaupungilta suuria tukia, vaan toiminta on vapaaehtoista. Sellaista ei byrokraattisella tasolla pystytä saavuttamaan.

Kaikesta huolimatta Maalas uskoo, että Hirvitalon kannalta hyvään ratkaisuun päästään.

”Uskon, että kaupunki tulee loppujen lopuksi tekemään oikean ratkaisun ja joko myymään Hirvitalon yhdistyksellemme nimellisellä hinnalla tai sitten tekemään pitkäaikaisen vuokrasopimuksen, jolla toiminnan jatkuminen varmistuu.”

Edellinen sivu


Sivu: 1 2