Arestissa
Visa Savolainen tietää, miltä tuntuu viettää puoli vuotta kotona. Hänet tuomittiin 173 päivän valvontarangaistukseen viime lokakuussa. Kun jalkaan laitettiin panta, elämä pysähtyi, ja siitä tuli suorittamista minuuttiaikataululla.
Muistellaanpa lapsuutta. Olet omapäinen, etkä tottele, mitä vanhemmat sanovat. Joudut kotiarestiin. Et saa poistua kotoa muualle kuin kouluun. Kotimatkalla et saa poiketa mihinkään, sillä kotona täytyy olla tasan määrättyyn aikaan. Kiukuttaa ja harmittaa, kun kaverit pyytävät ulos, mutta kotiarestia on noudatettava. Kuulostaako tutulta?
Visa Savolaisen, 21, elämä on ollut äärimmäisen tiukkaa kotiarestia viimeiset puoli vuotta. Savolaista eivät valvo vanhemmat vaan rikosseuraamuslaitos, joka on puoli vuotta tiennyt täsmälleen, missä hän milloinkin on. Savolaisella on nilkassa valvontapanta. Rangaistus on päihteetön, joten Savolainen puhallutetaan säännöllisesti. Toisinaan miehelle tehdään myös huumetestejä.
Rikosseuraamuslaitoksen valvoja voi ilmaantua Savolaisen kotiin tarkastuskäynnille milloin tahansa muutaman minuutin varoitusajalla. Tarkastuksia tehdään joka viikko.
Visa Savolainen on totaalikieltäytyjä, joka kärsii puoli vuotta vankeutta vakaumuksensa tähden.
Aamu 1, jäljellä 173 päivää
Savolaisen rangaistus pannaan täytäntöön. Lokakuun 27. päivänä rikosseuraamuslaitoksen työntekijät asentavat Savolaisen nilkkaan pannan ja virittävät Savolaisen ja tämän puolison kotiin lähettimen, jossa on puhelin. Lähetin raportoi minuutin tarkkuudella Savolaisen menoista. Vajaan neljänkymmenen neliön opiskelijakaksiosta tulee Savolaiselle vankeusrangaistuksen suorituspaikka, jossa hän pääsääntöisesti viettää seuraavat 173 päivää. Hänelle on jo suunniteltu aikataulu, jonka mukaan seuraavat pari viikkoa vierähtävät.
”Kritisoin toiminnallani kasvavaa nationalismia ja militarismia, asevelvollisuuden syrjiviä ja sortavia piirteitä sekä siviilipalveluksen ongelmia.”
Ensimmäisinä päivinä aikatauluihin tottuminen on hankalaa, kun jo aamupalalla Savolainen laskee minuutteja ennen bussiin lähtöä. Viikkotaikataulu on tehty minuutin tarkkuudella. Töissäkin Savolainen vilkuilee kelloa. Mielessä pyörii, onko tässä nyt mitään järkeä kenenkään kannalta.
Nukkuessa jalkaa painaa vasemmassa jalassa oleva nilkkapanta, jonka lähetin on pari senttiä paksu muovinen möykky jalan sivussa. Pantaan totuttelu vie monta viikkoa. Sen voi onneksi peittää helposti niin, että ulkopuoliset eivät sitä näe.
Vaikka Savolainen on valmistautunut tähän monta kuukautta, tunne on absurdi. Nyt ei enää nähdä ystäviä kuppilassa, käydä lähikaupassa hakemassa iltapalaa tai tehdä oikeastaan yhtään mitään spontaania.
Savolainen on tamperelainen järjestöaktiivi ja poliittinen toimija. Totaalikieltäytyjänä Savolainen kokee olevansa mielipidevanki, jolle pakollisesta asevelvollisuudesta kieltäytyminen on poliittista toimintaa.
Jo 17–18-vuotiaana Savolaiselle oli selvää, että armeija ei sovi hänen ideologiaansa. Tuolloin hän kuitenkin vielä harkitsi siviilipalveluksen suorittamista. Vaihtoehtona hän piti myös C:n papereiden hankkimista, mikä tarkoittaa käytännössä lääkärinlausuntoa, jossa sanotaan, että hän on kykenemätön henkisesti tai fyysisesti suorittamaan asepalvelusta. Aseistakieltäytyjäliiton mukaan neljäsosa asevelvollisista päätyykin olemaan suorittamatta minkäänlaista palvelusta. Määrä on lisääntynyt viime vuosina.
Marraskuussa 2011 mahdollistettiin ensimmäistä kertaa totaalikieltäytyjille vankeusrangaistuksen suorittaminen vapausrangaistuksella vangin kotona. Tämä oli Savolaiselle ratkaiseva asia päätöksenteossa. Kutsuntojen jälkeen ja siviilipalvelukseen hakeutumisen jälkeen hän päätti ilmoittaa, ettei suorita palvelusta lainkaan. Savolainen tuomittiin 28.8.2015 Pirkanmaan käräjäoikeudessa 173 vuorokauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä.
”Kritisoin toiminnallani kasvavaa nationalismia ja militarismia, asevelvollisuuden syrjiviä ja sortavia piirteitä sekä siviilipalveluksen ongelmia. Lisäksi kritisoin erontekoa juridisten sukupuolien välillä ja systeemin epätasa-arvoa”, Savolainen sanoo.

