Tampere–Amsterdam

Herään hytistä aamupäivällä. Laivalla eletään Suomen aikaa, mutta puhelin päivittyy automaattisesti, joten en tiedä kelloa parhaalla mahdollisella tavalla. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, Marko ja haminalainen kuski istuvat jo aamiaispöydässä. Kaukana merellä näkyy toisia laivoja. Valtava lokkiparvi seuraa meressä kyntävää pientä, harmaata kalastusalusta. Aamiaisen jälkeen toimettomuus haukotuttaa, kun makoilen kannella anorakki päällä auringossa, sitten loungen kuihtuneella sohvalla lukemassa roskaromaania. Naisten saunaan näkee suoraan kannelta. Poreamme ei houkuta. Joku voisi kutsua kuntosaliksi huonetta, jossa on puolapuut, soutulaite ja kaksi kuntopyörää. Sentään on näkymä merelle.

Kuskit Jussi, Marko ja Jakke seuraavat silmä kovana televisiouutisia. Uutisten avulla pysyy perillä kotimaan tapahtumista. Lisäksi uutisista saa ajankohtaista puhuttavaa.

Illallinen tarjoillaan puoli seitsemältä. Marko on päivän aikana katsonut elokuvia ja yrittänyt nukkua. Nyt istumme samassa pöydässä, alkoholia ei enää tarjoilla ilmaiseksi. Olen innoissani ranskalaisista ja muista buffetin herkuista. Kuskeille niistä on tullut arkipäivää jo kauan aikaa sitten. Aurinko laskee, Travemundeen on enää parin tunnin matka.

Puoli kymmeneltä Saksan aikaa pääsemme autokannelle. Rekat purkautuvat laivasta ulos. Satamassa on pimeää, taivas on vieläkin kirkas ja tähdet näkyvät hyvin. Lämpötila on lähellä nollaa. Sataman tuntumassa on tukkumainen alkoholiliike, josta Marko ostaa kaljaa ja minä viiniä. Myyjät naureskelevat, kun hämmennyn takaisin saamistani yhden ja kahden sentin kolikoista.

Virolainen Villu Kaasila kuljettaa autoja Suomesta Antwerpeniin. Sieltä autot viedään Afrikkaan. Kaasilan mielestä rekan hytti on henkilökohtaista tilaa.

Travemundesta pääsee suoraan autobahnille. Markon mukaan autobahn ei ole asvalttia, vaan betonia. Raskaan liikenteen kuskit kommunikoivat keskenään valoja vilkuttamalla: lähden ohittamaan, on tilaa, kiitos avusta. Ikkunasta ei ihailla maisemia, sillä on jo myöhä, eikä autobahnilla ole valoja. Sen sijaan Orionin vyö näkyy tuulilasin läpi kuten kotonakin. Kello 22.17 radiosta kajahtaa Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad. Joitakin asioita ei vain pääse pakoon.

Kuskeilla on autoissa käytössään lyhytaaltopuhelimet. Puhelimen kautta voi vaihtaa sanasen kaverin kanssa, varoittaa tai pyytää apua. LA-puhelin suhisee. Toinen Flowertrucksin kuski ajaa perässämme. Kuskin vaimo on ehdottanut lomaksi laivareissua. Ei hyvä, puolet työajastahan menee jo laivalla. Jonnekin muualle siis.

Kello 2.15 tien oikealla puolella on kyltti ”Nederland”. Ei vartijoita, ei ihmisiä, vain valtio muuttuu. Pian kyltin jälkeen pysähdymme Texaco-huoltoasemalla. Kahvia ja hyvästit Jakelle, joka ilmestyi jostain. Lomaa suunnitellut kuski nukkuu autossaan. Jakke jatkaa meitä pidemmälle, tekno soi radiosta. Amsterdamiin 159 kilometriä.

Flowertrucksin Hollannin-terminaali on Kudelstaartissa.

Rekassa istuminen on mukavaa, mutta nukkuminen penkissä haastavaa. Huolehtiva Marko patistaakin minut huoltoaseman jälkeen hytin kerrospetiin. Rekan hytin kerrossänky on monta kertaa parempi kuin laivan peti. Painan pään tyynyyn ja nukahdan melkein heti.

Herään, kaikki on punaista ja olen hytissä yksin. Jossain kolistellaan. Kuin varkain olemme saapuneet perille. Kudelstaartissa on Flowertrucksin paikallinen terminaali. Ulkona on punaista, koska piha on kirkkaasti keinovalaistu. Marko on takana purkamassa kuormaa. Hyppään hytistä ulos tupakoimaan. Terminaalin ovi on lukossa. Kolkuttelen hetken seiniä, ennen kuin Marko kuulee ja tulee avaamaan. Saan jäädä terminaalille nukkumaan, kunnes kello näyttää järkevämpiä numeroita. Taukohuoneen sohva houkuttelee, huivi kelpaa peitoksi. Hyvästelen Markon, joka menee rekkaan nukkumaan pitkän yön päätteeksi. Kun seuraavan kerran havahdun, aurinko on nousemassa. Bussin kyytiin, Amsterdamiin 30 kilometriä. Ulkona tuulee, tuntuu hyvältä.

Kirjoittaja matkusti rekan kyydissä Tampereelta Amsterdamiin 14.3.–16.3.2016.

16.3.2016 5.26 Kudelstaart. Perillä ollaan aamuvarhaisella. Terminaalin pihalla on pitkät pyörätelineet ja katos. Olemme selvästi Hollannissa.

Haluatko matkustaa raskaan liikenteen mukana?

Rekassa matkustaminen on enemmän elämys kuin tapa siirtyä paikasta toiseen. Varaudu aikataulumuutoksiin, konerikkoihin ja yllätyksiin.

Aloita kyydin kysely ajoissa, mutta valmistaudu siihen, että varma tieto tulee vasta viime metreillä. Ota rekkaan mukaan eväitä ja vettä.

Lastin kuljettaminen perille on kuljettajan työtä, ja rahti määrää tahdin. Kaikki firmat eivät halua kuljettaa matkustajia. Eri firmoista voi kysyä kyytiä. Tamperelaisesta Flowertrucksista voi aloittaa, jos haluaa Hollannin suunnalle.

Kyytiä voi metsästää myös taukopaikoilta, huoltoasemilta tai esimerkiksi suoraan Travemunden-laivalta.

Luota vaistoosi ja normaaliin järkeen. Kaikki ihmiset eivät valitettavasti halua toisille pelkkää hyvää.

Jos istuminen, small talk tai epävarmuuden sietäminen eivät luonnistu, harkitse muuta matkustustapaa.