Reportaasit
27.9.2016

Juuso-karhu maalaa tauluja, mutta ovatko ne taidetta?

Ruskeakarhu Juuso maalasi viime syksynä muutamassa päivässä kolmetoista teosta. Tänä kesänä yleisö on vienyt sen taulut käsistä. Karhu on kyseenalaistanut ihmisen yksinoikeuden taiteen tekemiseen ymmärtämättä itse, mitä on tehnyt.

NIKKE KINNUNEN teksti
EMMI NIEMINEN kuvitus

Elokuun loppupuolella Aamulehden ala-aulan ikkunaan ilmestyi kuusamolaisen Juuso-karhun maalaus. Teoksen perässä ilmestyivät ihailijat. Lasin takana seisoivat kaikenikäiset katsojat, joista moni oli saapunut asioikseen ihmettelemään maalaavan karhun aikaansaannosta. He toivat Juusolle lahjaksi hunajaa. Moni osti maalauksesta otettuja vedoksia kotinsa seinälle.

Odottelen ystävääni -taulun eteen pysähtyneiden ihmisten ilmeet olivat ihastuneita ja kunnioittavia, joskus jopa hartaita. He katsoivat Juuson jälkeä kuin taidetta.

Kuusamon Suurpetokeskuksen kaskunomainen kokeilu alkoi saavuttaa vakavasti otettavia mittasuhteita.

Lukuisat mediat, mukaan lukien Yle, Aamulehti, Ilta-Sanomat ja Kaleva puhuivat Juusosta taiteilijana. Suomen suurin ruskeakarhu onnistui paitsi hurmaamaan kansan, myös hankkimaan kotikeskukselleen kovasti kaivattuja lisätuloja.

Juuson ensimmäiset tauluerät huutokaupattiin syksyllä 2015. Tauluista saadut varat käytettiin Suurpetokeskuksen karhuille tarkoitettujen betonialtaiden kunnostukseen. Kaikkiaan rahaa kertyi 8 000 euroa. Melkoinen saavutus eläimeltä.

“Juuso on karhu, jolle on annettu mahdollisuus näyttää, mihin se pystyy”, kertoo Suurpetokeskuksen karhunhoitaja Pasi Jäntti.

Jäntti, taiteilija itsekin, on seurannut alusta saakka Juuson luomistyötä. Hänen sanansa eivät riitä kuvaamaan otetta, jolla Juuso maalauksiaan työstää.

“Se osaa valita eri värejä eteen tuoduista vaihtoehdoista. Se sekoittaa värejä ja huomioi muutokset sävymaailmassa. Minusta tuntuu, että Juuso ymmärtää jollain tavalla, mistä on kyse.”

Karhujen värinäköä on perinteisesti pidetty huonona, mutta Jäntin mukaan Juuso on todistanut väitteet vääriksi. Hän kertoo Juuson innostuvat erityisesti sinisestä ja punaisesta.

“Sininen saattaa muistuttaa Juusoa mustikoista. Punainen on ehkä puolukka”, Jäntti kertoo.

Entä onko Juuso hoitajansa Jäntin mielestä taiteilija? Ei varsinaisesti. Juuso on karhu, jolla on kyky välittää kuvallista sanomaa, mutta taiteilijaksi Jäntti ei sitä kutsuisi.

Yhtä kaikki Juusossa – ja karhuissa yleisesti – on Jäntin mielestä helpompi nähdä inhimillisiä piirteitä kuin joissakin muissa eläimissä.

“Karhu antaa tilaa kaikille ja hyväksyy kaikki metsäänsä. Monella tapaa karhu on viisaampi kuin ihminen.”

Kenties Juusoon on siksi helppo suhtautua inhimillisenä olentona tai jopa taiteilijana.

Karhu on Suomessa miltei jumalhahmo, ja sen merkitys kulttuurissamme on kiistaton. Karhu on nyky-Suomen kansalliseläin, ja sillä on ollut esikristillisissä pakanauskonnoissa keskeinen asema. Suomessa toimii tälläkin hetkellä laillisesti tunnustettu, uuspakanallista suomenuskoa harjoittava Karhun kansa.

Pasi Jäntti kertoo, että alkujaan myös kristinuskoa alettiin tuoda Suomeen karhujen kautta. Karhu oli muinaissuomalaisissa uskonnoissa pyhä eläin, joten uudet uskomukset oli luontevaa hyväksyttää metsän kuninkaalla. Siten ne oli helpompi myydä ihmisillekin. Jäntti huomauttaa, että karhunpalvonnan piirteitä löytyy suomalaisesta kristinuskosta vielä tänäkin päivänä.

“Hautajaisissa on edelleen tismalleen samoja rituaaleja kuin karhupeijaisissa. Vainajaa surraan ja karhun kallo tai ihmisen ruumisarkku asetetaan surijoiden nähtäväksi. Sitten vieraat syövät ja juovat, muistelevat ja kehuvat edesmennyttä.”

Karhuun on kautta historian liitetty inhimillisiä ominaisuuksia. Siksi edes ajatus karhusta taiteen tekijänä ei ole kovin outo.

 

apurahahaku_220dpi_rgb

 

Taide on korkean tason inhimillistä toimintaa. Juuson maalausta katsoessamme inhimillistämme karhua entistä enemmän. Pääsemme lähemmäksi karhua, ehkä jopa niin lähelle, että voimme ikään kuin ymmärtää, mitä eläin ajattelee.

Toisaalta karhu on osa luontoa. Vaikka Juuso on elänyt pennusta asti ihmisten parissa, kyseessä on silti villieläin. Luonnossa karhu on vaarallinen ja pelottava peto, jonka läheisyydessä on oltava tarkkana.

Taiteileva karhu saattaa tuoda myös taidetta luonnon piiriin. Karhun tekemä maalaus ei vaadi katsojaltaan samanlaista tulkintaa kuin ihmisen tekemä abstrakti taide.

Suurelle yleisölle hankalana näyttäytyvä abstrakti taide muuttuu helpoksi käsitellä, kun siitä voi nauttia ilman tarvetta tulkita töiden merkityksiä. Juuson teokset antavat siis suoran väylän nauttia visuaalisuudesta – ilman ymmärtämisen taakkaa.

Ne voivat herättää samankaltaista ihastusta kuin Tunturi-Lapin tai Kolin luonnonmaisemien katseleminen.

Ymmärsipä Juuson inhimillistettynä osana kulttuuria tai luontoon kuuluvana villieläimenä, varsinaiseksi taiteilijaksi se on vaikea käsittää kummassakaan tapauksessa. Vaikka mediat ovat korottaneet Juuson taiteilijan asemaan, moni tuskin oikeasti allekirjoittaa ajatusta.

Jotkut ovat suivaantuneet koko Juuso-keskustelusta. Valkeakoskella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja käsityöläinen Tiina Huhtinen-Siistonen kuvasi elokuussa videon, jossa hän levitti maalia kahdelle suurelle paperiarkille ja pyöri niiden päällä uima-asussa. Video julkaistiin Aamulehden verkkosivuilla Huhtinen-Siistosen haastattelun ohessa. Taiteilija kertoi haastattelussa, että Juuso-karhun tekeleitä ei pidä nähdä oikeana taiteena, sillä ne ovat eläimen mieletöntä läiskimistä.

Jutun kommenteissa virisi kiivas keskustelu siitä, voiko Juuson teokset ymmärtää taiteena. Maallikoiden kannat olivat kommentoinnin perusteella vahvasti Juuson puolella. Teos nähtiin taiteena, vaikka sen tekijä ei olisikaan taiteilija.

Taiteen tutkijat suhtautuvat Juusoon kuitenkin ristiriitaisemmin kuin suuri yleisö. Estetiikkaan ja taidehistoriaan perehtyneet Martta Heikkilä ja Harri Mäcklin näkevät Juuson työt hyvin eri tavoin.

Helsingin Yliopiston dosentin, estetiikasta väitelleen Martta Heikkilän mielestä Juuson töitä ei voi käsittää taiteena. Heikkilä toteaa, että jokainen voi periaatteessa itse päättää, mitä pitää taiteena. Silti, vaikka lopputulokset näyttävät taiteelta, ne eivät hänen mukaansa täytä taiteen määritelmiä.

“Juusolta puuttuvat tavoitteet. Se ei ole pyrkinyt ilmaisemaan mielenliikkeitään. Teokset ehkä kertovat fenomenologisesti ruumiillisesta toiminnasta, mutta niistä puuttuu symbolinen taso”, Heikkilä toteaa, ja jatkaa “Juusolta puuttuu institutionaalinen ymmärrys taiteesta ja taiteen historiasta, eikä se ole oppinut välineen hallintaa.”

norsu_220dpi_rgb-1

Heikkilä kuitenkin muistuttaa, että eläintaiteen kysymykset ovat askarruttaneet ihmistä paljon ennen Juuso-karhun tallustamista parrasvaloihin.

Yhdysvalloissa sijaitseva Baltimoren Taidemuseo oli 1950-luvulla ostanut Willem de Kooningin abstraktin teoksen Back Yard on Tenth Street. Baltimoren eläintarhan silloinen johtaja Arthur R. Watson tokaisi teoksen oston aikoihin, että eläintarhan uusi Betsy-simpanssi osaisi maalata paremman teoksen.

Tuumasta toimeen. Betsylle tuotiin sormivärit, ja se alkoi maalata, joskin kyllästyi tekemiseen aina kahden teoksen jälkeen. Simpanssin teokset myivät hyvin, ja lopulta se tienasi enemmän rahaa kuin moni sen aikainen taiteilija.

Betsyn lisäksi myös esimerkiksi Congo-niminen simpanssi keräsi mainetta maalauksillaan samoihin aikoihin 1950-luvulla. Lontoon eläintarhassa asuneen Congon väitettiin ymmärtäneen kuvan sommittelua ja väritasapainoa. Sen tyylin kerrottiin jopa kehittyneen vuosien saatossa. Toisin kuin Betsy, Congo jaksoi keskittyä maalaamiseen pidempiä aikoja.

Congon ja Betsyn myötä kysymykset eläintaiteesta alkoivat kiinnostaa ihmisiä. Congoa tutkineen ja opettaneen biologin ja surrealistimaalarin Desmond Morrisin mukaan kädellisten tekemät maalaukset olivat osoitus sisäsyntyisestä abstraktin ymmärryksestä.

Heikkilän käsityksen mukaan Juuso-karhu ei ole osoittanut Congon tapauksen kaltaista ymmärrystä taiteen säännöistä. Juuson töistä vaikuttaisi puuttuvan kaikki sellainen, joka perinteisen taideteorian mukaan vaaditaan taideteokselta.

Ehkä Kuusamon karhun tekeleet ovat vain miellyttäviä kuvia.

 

Juuson tulevaisuus taiteilijana, ainakaan taiteen tekijänä, ei kuitenkaan välttämättä kaadu taiteen institutionaalisen, historiallisen tai välineellisen ymmärryksen puutteeseen. Juuson puolella on post­humanistinen suuntaus, joka on ottanut jalansijaa myös taiteen kentällä.

“Posthumanismissa kyseenalaistetaan ihmisen subjektiaseman yksinoikeus. 1900-luvun lopulla on tullut mahdolliseksi kysyä, onko taiteilijan oltava ihminen”, kertoo Harri Mäcklin, Helsingin yliopiston estetiikan tohtorikoulutettava.

Hän ottaa esimerkeiksi tietokonealgoritmin muodostaman elokuvakäsikirjoituksen ja suomalaistaiteilija Tuula Närhisen Tuulipiirturit-teossarjan. Näissä molemmissa varsinaisen teoksen tekijä oli jokin muu kuin ihminen. Omassa luomuksessaan Närhinen kiinnitti puiden oksiin kyniä. Tuulen liikuttaessa puita, kynät piirsivät paperille erilaisia kuvioita.

Mäcklinin mielestä Juuson tapaus on samankaltainen. Voidaan kysyä, ovatko Juuso, tuuli ja algoritmi teoksen tekijöitä, vai ainoastaan välineitä, joilla teokset on voitu toteuttaa.

Esille asetetun teoksen tekijäksi voitaisiin ilmoittaa esimerkiksi Pasi Jäntti.

“Mutta intuitiivisesti tekijän osa menee silti Juusolle”, Mäcklin pohtii.

Silkka esille asettaminen on taideteoksen kannalta keskeistä. Mäcklin huomauttaa, että Juuson tapauksessa on tärkeää miettiä, mikä itseasiassa on taideteos: konkreettinen maalaus, vai sen esille asettaminen?

“Käsitteellisellä tasolla teoksen asettaminen esille voi tehdä siitä taidetta. Esimerkiksi Marcel Duchamp teki pisuaarista taideteoksen signeeraamalla sen ja asettamalla sen esille. Miksi eläimen tekemän taulun asettaminen esille ei voisi olla samaan tapaan taideteos?”

Karhun ei siis tarvitse olla taiteilija, jotta sen tekemät teokset voisivat olla taidetta.

Mäcklin toteaa, että on vastattava moneen osakysymykseen ennen kuin voi varmasti sanoa, onko Juuson maalaukset taidetta vai ainoastaan miellyttäviä kuvia.

kadet_220dpi_rgb

Tyhjentävää vastausta ei luultavasti ole olemassa. Yhtäältä karhu ei kykene välittämään merkityksiä sellaisessa muodossa, jota taiteelta perinteisesti vaaditaan.

Toisaalta  on mahdollista, että ihminen alkaa hiljalleen menettää yksinoikeuttaan taiteen tekemiseen, ja Juuso on yksi uranuurtaja posthumanistisen taiteen saralla.

Juuson tapauksessa on lopulta kyse jostain paljon suuremmasta, kuin vain yhdestä maalaavasta karhusta.

Saksalaisfilosofi Martin Heidegger kirjoitti vuonna 1950 julkaistussa esitelmäkokoelmassa Taideteoksen alkuperä, että taiteen ajattelun tehtävä ei ole ratkaista arvoitusta, vaan ylipäänsä nähdä arvoitus.

Taide ei ollut Heideggerille aivopähkinä, johon olisi jotain lopullista totuutta tai ratkaisua. Ennemmin hän kehottaa kiinnittämään huomion siihen, miten taide voi näyttää maailman kaikessa arvoituksellisuudessaan, ja siten uudessa valossa.

Omilla töillään Juuso-karhu on tietämättään saanut meidät ihmiset pohtimaan, missä taiteen rajat kulkevat. Käsittipä Juuson työt taiteena tai ei, ne herättävät uusia ajatuksia. Niitähän ihmiset taiteestakin hakevat.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"