Introvertti on yhtä arvokas kuin ekstrovertti

Klassinen tilanne. Seison opiskelijabilessä seinän vieressä ja katson ympärilläni hytkyviä ihmisiä tanssilattialla tai porukoita, jotka keskustelevat jostain, jonka he unohtavat heti seuraavana aamuna. Kaikilla on hauskaa ja varmaan olisi minullakin, jos jaksaisin keskittyä ympärilläni käytävään väittelyyn siitä, onko Sannin uusin albumi parempi kuin edellinen. Päässäni pyörii kuitenkin vain yksi ajatus – olisinpa kotona.

Carl Jungin kehittämässä persoonallisuustyyppien teoriassa introvertilla kuvataan sisäänpäin ja ekstrovertilla ulospäin suuntautunutta henkilöä. Miellän itseni näiden välimaastoon, eli ambivertiksi. Koen sosialisoinnin isoissa porukoissa miellyttäväksi mutta väsyttäväksi. Jos osallistun opiskelijoiden rientoihin, tarvitsen sen jälkeen yleensä muutaman päivän itsekseni. Parhaaseen tulokseen pääsen, kun saan työskennellä yksin. Silloin koen saavani tehdä ajatustyöni rauhassa, eikä minun tarvitse käyttää energiaa kaikkeen muuhun ympärillä tapahtuvaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö selviytyisi sosiaalisista tilanteista, tai sitä, että haluaisin olla aina yksin.

Useimmat introvertit ovat hyvinkin sinut oman persoonallisuutensa kanssa. On kuitenkin vaikeaa tuntea oloansa täysin huolettomaksi, kun lähipiiri, luokkatoverit ja jopa yhteiskunta olettavat, että jokainen haluaa tehdä koko ajan jotain muiden kanssa.

Monet juhlat olen itsekin jättänyt välistä, ja siitäkin selvisin.

Ei verkostoitumisessa tai ryhmätöissä ole mitään vikaa. Kaikille ei vain ole luonnollista juoksennella paikasta toiseen ja harrastaa small talkia mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Minä en ainakaan aina jaksa.

Lukion jälkeen monet ovat tilanteessa, joka on väistämättä monien introverttien kauhukuva. Uusi kaupunki, uusi koulu ja täysin uudet ihmiset, josta et tunne yhtäkään. Tärkeintä on löytää tasapaino ja mennä oman jaksamisensa mukaan. Muutaman hyvän ystävän löytäminen tueksi auttaa usein, ja niitä kyllä löytyy. Eikä maailma kaadu, jos bileisiin ei halua mennä. Monet juhlat olen itsekin jättänyt välistä, ja siitäkin selvisin.

Introvertit eivät ole myöskään ekstroverttejä huonompia opiskelijoita.  Alati muuttuva ympäristö ja tilanteet ovat raskaita ja ahdistavia monelle introvertille, mutta rauhallisessa ympäristössä he suoriutuvat tehtävistään mainiosti. Psykologi Juha Sandbergin mukaan työpaikoilla on myös yleistä, että työntekijäksi haetaan sosiaalista ja ulospäin suuntautunutta ihmistä, vaikka työn kannalta se ei olisikaan relevanttia (HS 21.12.2016). Samanlaista käyttäytymistä olen huomannut myös kouluissa, joissa hiljaisempia käsketään ryhdistäytymään silloin, kun isot luokkakoot jyräävät alleen. Miten omasta persoonallisuudestaan pitäisi muka ryhdistäytyä?

Jokaisen ihmisen pitää mahtua kouluympäristöön – niin rauhallisesta yksin työskentelystä tykkäävän kuin eloisan ja yhdessä tekemisestä nauttivan. Kyse ei nimittäin ole siitä, että introvertti pelkäisi tai stressaisi liikaa – tai siitä, että hänen pitäisi opetella vain hallitsemaan tunteitaan. Niin kouluympäristössä kuin työelämässä tilaa pitää antaa kaikille suosimatta toista –  toisin kuin ekstroverttejä suosimalla nykyisin tehdään. Minusta ainakin tuntuu pahalta silloin, kun isossa luokassa pitää olla todella sosiaalinen osoittaakseen olevansa reipas ja kunnollinen oppilas. Kyse on ihmisen persoonasta, eikä sitä pidä mennä sörkkimään siinä toivossa, että meistä kaikista tulisi samanlaisia. Introvertti on yhtä arvokas oppilas kuin ekstrovertti.

Kirjoittaja on toimittajaopiskelija kansanopistossa.

Jutun otsikosta on korjattu kirjoitusvirhe 7.3. klo 10.10.