Kolumnit
19.3.2018

Klassikkoni: Miksei kukaan enää dyykkaa pornoa?

Johannes Roviomaa, teksti

DYYKKAUS PALJASTAA puhtaan ja likaisen rajan, jota yhteiskunnallinen järjestys ylläpitää.

Olen syntynyt aikaan, jolloin ala-asteen luokkaretkiä rahoitettiin paperinkeräyksillä. Vaihtolavan pressun alta paljastui pornon aarreaitta, joka siirtyi vaivihkaa yksinäisiltä lehtitilaajilta esipuberteetti-ikäisille hihittäjille.

Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin, että jakamistalous voi toimia. Sammakonkutuisia ja keskioluessa kasteltuja nautinnon kukkasia varjeltiin kuin valtiosalaisuuksia.

 

ME LAMA-AJAN lapset työskentelimme kentällä, jossa olosuhteet olivat surkeat. Metsästimme kylmissämme taskulamppujen avulla pornoa keräyslaatikoista, pimeän pelon ja kiinnijäämisriskin keskellä. Toisinaan jouduimme tyytymään Elloksen kuvastoon tai Kuponkiuutisiin.

Pornon piilottamisesta syntyi uusi luovuuden lähde, jonka innovaation pulppuavat vielä vuosikymmenten jälkeen: Vuoteen 2020 mennessä Y-sukupolvi muodostaa puolet maailman työvoimasta.

Miettikää mitä yritysmaailmassa saa aikaan sellainen joukko, jonka nuoruus on kulunut pystyttäen talkoohengessä metsään suunnistustauluista kyhättyjä runkkuseiniä.

 

VALITETTAVASTI DYYKATUN pornon olympiatuli on sammunut. Ne ihmiset, jotka syntyivät aikaan ennen internetiä, saivat kokea likaisen riitin siveettömyyden maailmaan.

Internet on pilannut kaiken. Kieroutunein ja sairain porno on liian helposti saatavilla. Tietenkin vanhemmat voivat asettaa lastensa koneisiin estoja, mutta niitä ylittäessä housut eivät kastu tai sormet jäädy. Parhaimmillaan yhden repeytyneen tissikuvan eteen sai rämpiä lumihangessa, pyöräillä kylän läpi ja oppia valehtelun jalon taidon.

Yhden aikakauden alttarivaate on seuraavan kynnysmatto.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
Ilmoitus
Ilmoitus