28 ilmoitusta

Viikko kulunut, ja Facebook koukuttaa edelleen. Kun poikaystäväni selaa etusivuaan, urkin taakse. Näen kiinnostavan postauksen. Vaadin häntä rullaamaan sivua alaspäin, jotta näen, kuinka monta tykkäystä julkaisu on saanut.

”Sää rikot sun lakkoa”, poikaystäväni sanoo.

Muutamaa päivää myöhemmin olen pubissa pelaamassa ystävieni kanssa lautapelejä, kun yksi heistä näyttää muille puhelintaan: ”Kattokaa mitä Tuomas on laittanu Facebookiin!”

Haluan myös tietää ja sanon, ettei lakkoni estä muita puhumasta asiasta. Ystäväni kuitenkin ovat eri mieltä, ja epätietoisuutta enemmän minua harmittaa ulkopuolisuuden tunne.

Lisäksi selaan taas vahingossa kännykän viimeiselle kansilehdelle. 28 ilmoitusta. Pää hajoaa. Haluan lukea ne, nyt heti!

Seuraavien päivien aikana kaikki muuttuu huomaamatta. Olen huomannut pärjääväni loistavasti ilman jatkuvaa stressiä siitä, että jään jostakin paitsi. Yhtäkkiä en tiedä, haluanko edes palata Facebookiin.

Elämä on parempaa ilman Facebookia. Tähän lopputulokseen on tultu myös Michiganin yliopiston tutkimuksessa, joka osoittaa Facebookilla olevan negatiivisia vaikutuksia käyttäjiensä tunne-elämään.

Tutkitut voivat sitä huonommin, mitä aktiivisempia he olivat Facebookissa olleet. Onnellisuutta taas lisäsivät kasvokkaiset kontaktit muihin ihmisiin.

Kun lakkoani on jäljellä enää kaksi päivää, tuntuu mitäänsanomattomalta. Voisin olla vielä toiset 20 päivää some-eristyksissä.

Tiedän, ettei minua odota Facebookissa mikään tärkeä – vain muiden ihmisten roolit. Alkupäivien paniikki on jo muuttunut hyväksi oloksi.

Kun lakon päättymiseen on kolme tuntia, minusta tuntuu lähes yhtä pahalta kuin alussa. Nyt kuitenkin eri syystä: Facebookin pinnallinen maailma ei houkuta oikeastaan yhtään.