Tampere 3
8.2.2018

Itsehallinnostaan huolestunut yliopisto marssi ulos ja sytytti kynttilöitä ”järjen valolle” – Katso kuvat!

TUIJA SILTAMÄKI, teksti ja kuvat

 

Joukko Tampereen yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita marssi torstaina kello 12 ulos Tampereen yliopistosta. Ulosmarssi oli vastalause Tampere 3:n johtosääntöluonnokselle, jonka on katsottu heikentävän yliopiston perustuslakiin kuuluvaa itsehallinto-oikeutta. Olemme kirjoittaneet aiheesta muun muassa täällä ja täällä.

Ulosmarssiin osallistui valtava määrä yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita. Joidenkin arvioiden mukaan paikalla oli jopa tuhat henkilöä.

Ennen ulosmarssia kuultiin vielä kerran henkilökunnan ja opiskelijaedustajien puheenvuoroja siitä, mikä kaikki yhdistymisprosessissa on mennyt vikaan.

Kello 12 yliopisto marssi ulos.

 

Yliopiston pääaula alkoi täyttyä ennen kahtatoista. Lopulta aula oli niin täynnä, ettei pääovista meinannut enää mahtua sisään.

Mielenosoitus ei kohdistunut mihinkään korkeakouluun, vaan siihen tapaan, jolla yhdistymistä on ajettu.

Mielenosoittajille tarjottiin kynttilöitä, jotta he voisivat sytyttää ”järjen valon”.

Monet yhdistymisprosessin vaiheista ovat olleet vastoin Suomen lakia.

Mielenosoituksessa huudettiin iskulauseita ja kuultiin puheita, mutta muuten tunnelma oli rauhallinen.

Ulosmarssin taustalla vaikuttaa myös yliopistoyhteisön pitkään jatkunut epätietoisuus, turhautuminen ja suoranainen vitutus.

Mielenosoitukseen osallistui vähintään satoja ihmistä.

Yliopistojen yhdistymistä on moitittu muun muassa huonosti ja hämärästi valmistelluksi.

Opiskelijoiden lisäksi mielenosoitukseen osallistui yliopiston henkilökuntaa.

Ulosmarssijat kerääntyivät päätalon etupihalle.

Ylioppilaskunnan ylioppilaslakkiin kerättiin lapulla terveisiä Tampere 3:n johdolle.

Moni mielenosoittaja jätti Väinö Voionmaan patsaan jalustalle kynttilän symboloimaan ”järjen valoa”.

Johtosääntöluonnosta vastustavan adressin on allekirjoittanut jo yli 3000 henkilöä.

Ulosmarssin päätyttyä osa mielenosoittajista siirtyi bussikyydeillä TTY:lle Hervantaan keskustelutilaisuuteen.

 

 

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"