Kumppanini häpeä
”Liikkeelle siis, etsimään yhteenottoja, huonosti päättyviä taisteluita, nöyryytyksiä ja häpeää. Häpeästä ei puhuta eikä sitä muistelmissa muisteta, mutta mitä muuta elämä ja ihminen ovat kuin häpeää.”
Kirja mätkähti hyllystä varpailleni. Etsin sanakirjaa, mutta Jouko Turkan Häpeä katkaisi ruotsin tenttiin valmistautumiseni.
Luin takakannen tekstin uudestaan ja uudestaan. Olin unohtanut koko teoksen olemassaolon. Luin sen muistaakseni 15-vuotiaana rypiessäni teini-ikäisen maailmantuskassa. Silloin hävetti kaikki, vaikka tunteen useimmiten piilotti.
Kuvittelin häpeän poistuvan tai edes vähenevän vuosien varrella, ajattelin sen kuuluvan tiettyyn ikään. Ei poistunut, ehkä väheni. Häpeän itseäni suurimman osan ajasta, vaikkei se näy muille. Häpeän ulkonäköäni, puheitani, tekemisiäni ja häpeääni. Ja yleensä häpeän syyttä, pitäisi seistä pystypäin.
Eniten ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat panna itsensä likoon. Heitä, jotka nousevat lavalle, maalaavat, kuvaavat, kirjoittavat, julkaisevat ja herättävät pohtimaan. Kenties heitäkin hävettää, mutta he tekevät sen silti. He uskaltavat, vaikka onnistuminen ei ole varmaa. Häpeä nousee pintaan etenkin silloin, kun joku on rohkea ja kuvittelen, etten osaa olla samanlainen. Mitä helvettiä, osaanhan!
Häpeässä ei ole mitään ylevää tai runollista. Olen kuitenkin oppinut elämään sen kanssa, vähän kuin kroonisen sairauden. Olen kääntänyt sen voitokseni.
Vaikka hävetti, hetkutin Bollywood-tanssia haaremihousut hulmuten. Vaikka hävetti, mätkähtelin vuoron perään naamalleni ja takamukselleni roller derby –vermeissä.
Molemmat tilanteet videoitiin ja julkaistiin verkossa, näin toimittaja laittaa itsensä likoon! Olen soittanut, laulanut, näytellyt, esitelmöinyt, paasannut, haastatellut, kirjoittanut. Tekstejäni on julkaistu, eikä kukaan ole heittänyt lavalle mätiä kananmunia. Kaikki on mennyt hyvin, ja olen päässyt ääneen toistekin, vaikka ensin hävetti.
Häpeä on yksi pitkäaikaisimmista seuralaisistani. Koska pelkään sitä, haluan voittaa sen. Ilman häpeää olisin jättänyt monta asiaa tekemättä: sisuuntumiseni ikuiseen nolosteluun ja empimiseen on piiskannut pystymään, uskaltamaan.
Vuosi lähenee loppuaan. Ensi vuonna lupaan itselleni uskaltaa vielä enemmän. Siitäs saat, häpeä.
Kirjoittaja tarjoaa vertaistukea ja littipeukkua irrationaalisen häpeän kanssa kamppaileville.