Kaiken keskellä edes kaksin?
Kymmenen puhelua. Saldo: kaksi ystävää sain kiinni, mutta heillä oli kiire. Loput eivät vastanneet.
Koko viikon yksinäisyys kulminoitui perjantai-iltaan, jona lähdin lenkille yksin. Tammelasta Nekalaan raahustettuani yksi ystävä soitti. Itkin räntäsateessa. Miksi kukaan ei vastaa?
Ystävä lohdutti. Hän on ainakin vierellä, vaikkakin kaukana. Ja toisaalta, jotkut lipuvat pois elämästä. Välimatka, elämäntilanteet, mennään erilleen, vaikkei olisi riitaakaan. Elämä on.
Tottahan tuo. Ja välillä yksin oleminen tekee hyvää. Olen opetellut sitä vasta vuoden verran. Siis sitä, ettei aina ole ihmisiä ympärillä. Ensin pelotti, muttei enää.
Yksinäisyys pusertaa rintaa niinä hetkinä, kun sosiaalinen piiri tuntuu huvenneen olemattomiin teiniaikojen huippuvuosista.
Mistä voisi saada uusia ystäviä? Huudanko yliopiston massaluennolla: ”Hei! Sinä punapaitainen tyttö siellä toisessa rivissä, lähdetkö lounaalle? Ollaanko ystäviä?”
Perjantai-illan räntälenkki päättyi hyvin. Kolme ystävää soitti takaisin. Enkä oikeasti ole niin yksinäinen kuin kuvittelen. Mutta yksinäisiä on kaikkialla, piilossa.
Lueskelin Nyyti ry:n yksinäisyyskeskustelua. Osalla kirjoittajista ei ole minkäänlaisia sosiaalisia verkostoja, ja se voi tehdä kipeää. Viestiketjussa toistuvat itsetunto-ongelmat ja pohdinta siitä, mistä uusia tuttavuuksia voisi löytää.
Harrastukset, ainejärjestöt, kesätyöpaikat – mahdollisuuksia on. Mutta entä jos on niin hiljainen, ettei suutaan yksinkertaisesti saa auki? Tai niin epävarma itsestään, ettei edes halua lähteä ja kohdata ulkomaailmaa?
Syrjäytymisestä ja yksinäisyydestä puhutaan paljon, tehdään tutkimuksia. Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) järjesti huhtikuun ensimmäisenä päivänä yksinäisyysfoorumin. Sosiaali- ja terveysministeriön Twitter-tililtä opin seuraavaa: tutkimusten mukaan yksinäisyyttä voidaan vähentää muun muassa ”lisäämällä yksinäisen sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksia” sekä ”pyrkimällä muuttamaan yksinäisen negatiivisia ajattelumalleja”. Selvä, tarjoan siis apuani.
Jos olet yksin, huikkaa vaikka sieltä luentosalin takarivistä. Mennään lounaalle. Sinussa ei ole sen enempää vikaa kuin muissakaan, vaikka luulet niin.
Kirjoittaja toivoo, ettei kukaan olisi yksinäinen.