Jakartassa köyhän koti on kadulla
Koulun keskeyttäminen on yleisintä Indonesian maaseudulla, jossa fyysisesti raskaan arjen pyörittämiseen tarvitaan lastenkin apua, mutta myös miljoonakaupungissa Jakartassa yhä useampi lapsi haluaa auttaa vanhempiaan taloudellisesti ja jättäytyy kaduille.
”Minä ja kaverini aloitimme koulun, mutta jätimme sen melkein heti kesken. Haluamme auttaa vanhempiamme. Teemme sitä, minkä osaamme parhaiten, eli laulamme ja soitamme kaduilla”, kertoo Dandi, 9.
Dandi kavereineen kävelee joka päivä monta kilometriä paljain jaloin parhaille rahankeräyspaikoille, joissa on paljon väkeä. Pojat nukkuvat milloin missäkin: siltojen alla, roskiksissa ja hylätyissä rakennuksissa.
”Nyt on pahin aika, koska on sadekausi ja vaatteet ovat aina märät”, Dandi harmittelee.
Monien muiden tavoin, Dandin vanhemmat muuttivat yli 10 miljoonan asukkaan Jakartaan pienestä Tangerang-nimisestä lähikaupungista neljä vuotta sitten paremman elämän toivossa.
Valitettavan usein sykkivä suurkaupunki ei tarjoa kouluttamattomille kansalaisille muuta kuin ulkomajoitusta ja kaikkein likaisimpia töitä.
”Kotikaupungissani Karawangissa myin lastenvaatteita, kunnes firmani joutui konkurssiin. Muutin Jakartaan ja ajattelin, että täällä voin tienata paljon rahaa, mutta jouduinkin keräämään roskia”, kertoo Dedi Rustandi, 43.
Hänen työpäivänsä alkaa kuudelta aamulla, kun hän aamurukouksen jälkeen pesee edellisenä päivänä keräämiään muovi- ja lasipulloja sekä irrottaa niistä etiketit. Sitten hän vie pullot pomolleen, joka maksaa niistä painon mukaan, noin 0,30 euroa kilosta lasia ja 0,15 euroa kilosta muovia. Punnituksen jälkeen Dedi lähtee jälleen kaduille keräämään pulloja. Hänen on pakko olla ahkera, sillä kotikaupungissa asuu vaimo viiden lapsen kanssa. Heille Dedi lähettää noin kaksi euroa palkastaan päivittäin ja elää itse sillä, mitä jää ̶ yleensä noin 1,5 eurolla.
”Kamala nälkä. Tänään olen syönyt vain aamupalan kymmenen tuntia sitten”, sanoo Dedi tallustaessaan painavien muovikassien kanssa pitkin Jakartan katuja. Kun häneltä kysyy, mitä hän haluaa tällä hetkellä eniten, hän osoittaa epäröimättä kädessäni olevaa tupakka-askia.
”Tämä on harvinainen päivän nautintohetki”, sanoo Dedi ja istahtaa maahan polttamaan tupakkansa hymy huulillaan, silmät puoliummessa.