Ensimmäiset naiset lähtivät inttiin 20 vuotta sitten
19-vuotias Kokko halusi pienestä pitäen armeijaan. Varuskunnan lähellä asuneelle Kokolle armeijan toiminta on ollut arkipäivää.
”Mielestäni jokaisella on velvollisuus puolustaa tätä maata. Suomi on meidän yhteinen maamme, ja itsenäisyys on yhteinen asia.”
Hänen mukaansa asepalveluksen käyneet naiset erottuvat positiivisesti massasta esimerkiksi työnhakutilanteessa. Hän itse hakeutui armeijaan sen tarjoaman johtajakoulutuksen ja esiintymiskokemuksen vuoksi.
Palvelukseen päätyvät naiset saattavat kohdata ennakkoluuloja, mutta niistä ei Kokon mielestä pidä välittää.
”Kun tekee parhaansa ja uskoo itseensä, se riittää. Olen aina tehnyt ehkä vähän erikoisia valintoja tytöksi: koulussa esimerkiksi pelasin välituntisin jalkapalloa poikien kanssa”, Kokko pohtii.
Kuinka nuori johtaja suhtautuu niihin, jotka eivät tarvittaessa ole valmiita puolustamaan Suomea vaikka sitten henkensä uhalla?
”Heitä löytyy valitettavasti aina. On kuitenkin muistettava, että sotilas saattaa haluta taistella, mutta tositilanteessa menee lukkoon eikä kykenekään siihen. Ei se sota yhteen mieheen kaadu, mutta jos näitä tapauksia tulee enemmän, se on sitten eri juttu.”
Kysyttäessä aamukammasta Kokko hymyilee.
”Kyllä täällä samoja asioita käy henkisesti läpi oli sitten vapaaehtoisesti tai velvollisuudesta suorittamassa palvelusta. Reservin aurinko houkuttaa jokaista”, hän myöntää.
Seuraavalla rastilla varusmiehet ylittävät erilaisia esteitä. Yksi komennetaan maahan nelinkontin, ja muut kiipeävät hänen selkänsä kautta aidan yli.
”Anteeks, kun mä astun sun selän päälle”, suustani pääsee, kun joudun tallaamaan kumisaappaallani varusmiehen ristiselälle. Takissa on likaa ja havunneulasia sillä kohtaa, johon kuraiset kengät ovat astuneet.
”Ei se mitään”, vastaa varusmies naurahtaen.
Toisena haasteena on päästä kontin päälle yhteisvoimin. Yksi komennetaan nojaamaan selällään kontin seinää vasten. Muut kiipeävät ketterästi seisomaan hänen olkapäilleen, josta ponnistetaan ylös.
Tunnen oloni mustaksi lampaaksi. Mitä jos tässä olisi vielä sota käynnissä, pohdin ähistessäni kohti yläilmoja. Ajatus vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta lipuu entistä kauemmaksi, kun olen kaikkea kavahtava joukon hidaste.
Jonkin matkan päässä varusmiehet harjoittelevat rakennuksen valtaamista. Ovi avataan, sisälle heitetään leikkikranaatti eli tässä tapauksessa tyhjä muovipullo, ovi suljetaan, odotetaan hetki kuvitteellista räjähdystä, ja lähdetään sitten etenemään vauhdilla sisälle jonossa. Armeijassa tätä rakennuksen haltuunottoa kutsutaan vyöryttämiseksi.
”Yksi jää aina tulosuuntaan varmistamaan, ettei takaa tule vihollisia”, Julia Kokko kertaa. Muut etenevät portaissa seinustoja pitkin ylös. Perillä kerroksissa siivouskomerotkin käydään läpi vihollisista.
”Myöhemmissä harjoituksissa huoneissa on piilossa henkilöitä, jotka varusmiesten on havaittava. Yksikin huomaamatta jäänyt vihollinen voi aiheuttaa rakennuksessa suurta tuhoa”, Kokko selostaa.