Epätietoisuuden paksu verho
Vaikka professori kuinka painotti, ettei kyseessä ole mikään oikeasti olemassa oleva paikka, se ei estänyt minua sitä kuvittelemasta.
Mielessäni John Rawlsin tietämättömyyden verho oli tulipunainen ja se sijaitsi kosmisessa, mustavalkoruudullisessa huoneessa. Paksun verhon takana leijuivat vielä syntymättömät lapset, kunnes suuri koura kiskoi heidät sattumanvaraisesti meidän maailmaamme.
Verho piti huolen siitä, ettei kukaan etukäteen tiennyt mihin asemaan tulee sijoittumaan. Näin ollen Rawlsin mukaan kaikkien olisi järkevää järjestää yhteiskunta siten, että sen heikoimmassa asemassa olevien tilanne olisi mahdollisimman hyvä.
Eri maissa asuttuani olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten varhain lapset usein erotellaan eritasoisiin kouluihin. Näin tehdään useimmiten perustuen vanhempien varallisuuteen.
Esimerkiksi Espanjassa ja erityisesti Meksikossa tämä johtaa siihen, että useimmat ovat tarhasta lähtien tekemisissä vain omaan yhteiskuntaluokkaansa kuuluvien lasten kanssa ja oppivat jo hyvin pienestä pitäen jakamaan maailman meihin ja niihin muihin.
Oma lapsuuteni Etelä-Savossa oli hyvin erilainen. Kaveripiiriini kuului niin työttömien, yritysjohtajien, taksikuskien kuin eläkeläisten lapsia, mutta en ollut tietoinen luokkatoverieni sosiaalisista taustoista ennen lukiota. Ystäväni määräytyivät kiinnostusten ja harrastusten, eivät vanhempien tulojen mukaan.
En väitä Suomen olevan täysin Rawlsin universaalin periaatteen mukaan järjestetty, mutta peruskoulutuksen suhteen huonoimmassa asemassa oleva on kansainvälisesti katsoen suhteellisen lähellä parhaita oloja, mikä estää samalla tehokkaasti eriarvoistumista koko yhteiskunnassa.
Olen kiitollinen, että sain tutustua kaikenlaisiin lapsiin ja olla onnellisen tietämätön heidän sosioekonomisista taustoistaan. Sain taivaltaa eräänlainen tietämättömyyden harso silmieni ylle sidottuna ja pienellä kädelläni kutsua omaan maailmaani kaikki ne, jotka itse koin tärkeiksi.