Kolumnit
23.2.2015

Tunne vammaiset

Leena Pihkala, teksti

Muistatteko, kun lakimuutos uusien asuntojen esteettömyydestä pilasi elämämme?

En minäkään. Mutta vuonna 2005 rakentamismääräyksien esteettömyyttä käsittelevät pykälät nostivat valtavan metelin. Asuntojen rakennuttajat ja ostajat huusivat kilpaa, kuinka vaadittu kaksi neliötä isompi kylpyhuone on Saharan kokoinen ihmisoikeusloukkaus. He kun eivät tunteneet ketään vammaista. Ääneen jäivät lausumatta oletukset myös siitä, että heillä ei ollut aikomustakaan tutustua yhteenkään vammaiseen tai varsinkaan päätyä sellaiseksi.

 

Invalidiliitto määrittelee esteettömän rakennuksen tilaksi, jonne on helppo päästä. Esteettömän ympäristön tulisi olla toimiva ja turvallinen ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Vammaton ihminen tuskin huomaa tilan esteellisyyttä, koska sillä ei ole hänelle mitään väliä. Liikuntarajoitteiselle esteellinen ympäristö on kirjaimellisesti kynnyskysymys. Sähköpyörätuolilla kulkeminen kapeasta oviaukosta on täysin mahdotonta.

Tilannetta voi simuloida lapsuudesta tutulla muotopalikkapelillä. Yritä tunkea neliön muotoinen palikka ympyrän muotoiseen reikään. Luovu tämän jälkeen sosiaalisesta elämästä kodin ulkopuolella ja muuta syrjäiseen palveluasuntolaan, jonka saapumista lähiöön vastustettiin.

 

Yliopisto on lähes esteetön tila, jonka sovellukset ovat monien arkikäytössä. Pyörätuolikuvaista ovenavausnappia läimivät päivittäin täysin kävelykykyiset ihmiset. Siitä tuskin on haittaa.

Sen sijaan sovelluksien käyttämättä jättäminen on pahimman luokan ableismia. Ableismilla tarkoitetaan normittunutta vammattomuuden ihailua ja itsestään selvänä pitämistä. Pahimmillaan ableismi on selvää syrjintää ja arkisimmillaan ajattelemattomuutta. Ainejärjestötoiminnassa ableismi näkyy jatkuvavana esteellisten bilepaikkojen valintana, vaikka vaihtoehtojakin olisi

 

Räikein esimerkki kuitenkin löytyy massaluentosaleista. Tilat on varustettu kuulovammaiset huomioivalla induktiosilmukoilla, joita ei käytetä. Setäprofessorit seilaavat pitkin luentosalia kuin herätysliikkeen saarnaajat ja korvaavat mikrofoniin puhumisen huutamalla. Luennon alussa he kyllä ystävällisesti kysyvät, kuuluuko heidän äänensä. Miten tähän kysymykseen voi vastata ei, jos sitä ei kuule?

 

Kirjoittaja etsii etuoikeuksiaan.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"