Paskaduuni tekijäänsä kiittää
Hei sinä tiimipelaava moniosaaja, joka osaat tarttua töihin myös itsenäisesti! Hae harjoitteluun meille. Ansioluettelon, työhakemuksen, suosituskirjelmien ja valokuvan lisäksi haluamme sinun käyttävän sosiaalisessa mediassa #tunnisteitamme jo rekrytointivaiheessa.
Tässä monipuolisessa tehtävässä tulet olemaan vastuussa kaikesta. Tulet työskentelemään keskeisenä osana myyntihenkistä, nuorekasta ja dynaamista organisaatiota. Valitettavasti emme ehdi kertoa Juuri Sinulle tarkkaa työn kuvausta. Positiivisella asenteellasi keksit kyllä, kuinka teet itsesi tarpeelliseksi.
Päivittäisessä työssäsi coachaat, tuet ja kannustat tiimiläisiäsi sekä näytät hyvää esimerkkiä omalla draivillasi ja myynnillisellä asenteellasi. Kahvin keittäminen pomoille ei ole koskaan ollut näin innovatiivista!
Kokemus moniammatillisen tiimin jaloissa pyörimisestä ja tehokkaalta näyttämisestä on avainkysymys. Pääset myös toimimaan tukiroolissa, mikäli jaksat kannatella esimiehesi horjuvaa ruhoa pikkujoulubileiden avoimessa baarissa. Yritämme muistaa kutsua sinut mukaan. Vastaat seuraavan aamun toiminnoista itsenäisesti.
Etsimällämme henkilöllä on noin viisi vuotta työkokemusta, esimieskokemusta ja näkemystä alan tulevaisuudesta. Vaadimme tavoiteajassa ja erinomaisin arvosanoin suoritettua korkeakoulututkintoa. Ethän ole kuitenkaan kirjaviisas vaan käytännön tekijä? Halutessasi voit twiitata meille maraton-tuloksesi.
Eduksi katsotaan myös, jos olet perheetön ja steriili. Ongelmanratkaisukykyisenä ymmärrät, ettei tarjoamamme tilaisuus siedä häiriötekijöitä. Odotamme sinulta vahvaa tuloshakuisuutta, jota työlainsäädännön tuntemus ei häiritse. Onhan Sinulla omia, asiakaslähtöisiä ideoita?
Olemme kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävä taho, joka ei tässä taloustilanteessa kuitenkaan maksa harjoittelusta palkkaa. Jos roikut kirkassilmäisesti helmoissamme tarvittavalla pitkäjänteisyydellä, saatamme säälistä antaa sinulle provision eli lounassetelin.
Mikäli koet olevasi paras valinta tähän tehtävään, olet väärässä. Moni olisi kiitollinen tästä tilaisuudesta. Etsimmekin kilpailuhenkistä tekijää, joka pistää itsensä likoon oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Onhan käytössäsi auto, jolla ajat alan näköalapaikalle?
Kirjoittaja kuuli, että LinkedIn on uusi Tinder.