Kesäyössä keskusteltua

Heinäkuun helteellä kohtaan komean miehen. Istun terassilla lukemassa kirjaa, ja tämä tulee pyytämään tupakkaan tulta. Mies sytyttää tupakan ja kysyy, mitä kirjaa luen, vaikka näkee sen itsekin teoksen kannesta.

Sitten mies istuu alas ja aloittaa:

”Ei taida tyttö paljon oikeasta elämästä tietää.” ”Ei noista kirjoista kaikkea opi.” ”Siellä yliopistossako sitä viisaaksi tullaan?” ”Puhuisitte sydämestänne ettekä menisi valmiiden ajatusten ja sivistyssanojen taakse.” ”Kyllä elämänkoulu on paras koulu” ”Eikö olisi parempi elää elämää eikä vain lukea siitä?”

Tekee mieli antaa miehelle takaisin. Karikatyrisoida hänet. Suhtautua ironisesti. Olankohautuksella. Psykologisoida epävarmaksi tai yksinäiseksi provosoijaksi.

Mutta onhan mies myös oikeassa. Ei elämässä koettua voi sellaisenaan kirjoittaa uskottavaksi kirjaksi. Eikä luettu sentään ole yhtä kuin lihallinen ja eletty kokemus.

Miehen rinnastus on ilman muuta myös mielivaltainen. Ikään kuin kirjoihin kirjoitettu syntyisi erillään elämästä. Tai luettu ei vaikuttaisi siihen, miten elämä koetaan. Ne vuotavat toisiinsa. Kirjat kertovat elämästä, ja joskus lukemastaan vaikuttuu niin, että kokemus elämästä nyrjähtää.

Onko valittava joko tai? Ehkä miehenkin sielua ja ajattelua hoivaisi silloin tällöin kirjan lukeminen.

Kerron lukevani usein, kun olen epävarma. Kun elämässä tulee eteen uusi asia. Vieras kulttuuri tai sairaus esimerkiksi. Otan lukemalla siitä ensin selvää, että se olisi turvallisempi kohdata. Se on minun tapani selvitä. Usein asiat myös tuntuvat tulvivan liian vauhdilla vastaan. Kamalan paljon informaatiota ja kuvia. Kirjan lukeminen sentään syventää, auttaa näkemään tarkemmin, pysähtymään. Ankkuroi.

Ehkä minunkin sieluani ja ajatteluani hoivaisi silloin tällöin vain heittäytyä sokkona kokemaan.

Siitä elämänkoulusta olemme samaa mieltä. Ainakaan yliopisto-opinnot eivät takaa sitä, mitä mies nimittää sydämensivistykseksi. Edes kirjaviisautta yliopisto-opinnot eivät aina tunnu takaavan.

Otamme sille.

Kun asia on selvitetty, siirrymme elämänkokemuksiin: nokittelemaan sillä, kumman elämänkoulu on ollut kovempi. Vaihdamme monta herättävää tositarinaa elämästä. Niistä voisi kirjoittaa kirjan.

Kirjoittajalla on vieläkin molemmat koulut kesken.