Maailmankylä ei voita kotikylää

Yhdellä parhaista ystävistäni oli äskettäin syntymäpäivä. Se tuntui oudolta. Lähinnä siksi, että tämä oli ensimmäinen kerta tutustumisemme jälkeen, kun läheisin onnittelumahdollisuuteni oli Facebook-viesti. Etäiset onnittelut johtuivat siitä, että kaverini asuu tällä hetkellä Amerikassa.

Fiilisteni outoutta ei vähentänyt se, että Facebook-onnitteluista saattaa hyvinkin tulla uusi perinteemme. Ystäväni vaikuttaa olevan aikeissa asettua pysyvämmin asumaan uuteen ympäristöön. Pohjimmiltani olen erittäin iloinen hänen puolestaan.

Meille on jauhettu pienestä pitäen globalisaatiosta ja maailmankylästä. Muistan kuulleeni lukion englannin tunnilla ensimmäisen kerran, kuinka kaikki maapallon ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa kuuden tutun tai tutun tutun välityksellä. Kyseinen teoria on  lähtöisin jo 1900-luvun alkupuolelta, mutta 2000-luvulla matemaatikot ovat pyrkineet osoittamaan sen todeksi. Viime vuosina on väitetty, että luku voi nykyisin olla jopa pienempi kuin kuusi.

Suuri osa länsimaalaisista on päässyt  nauttimaan globalisaation hyödyistä. Olen itsekin ollut äärimmäisen onnellinen päästyäni elämään tällä aikakaudella. Esimerkiksi puolen vuoden työharjoittelu Balilla on ollut yksi hauskimmista kokemuksistani.

Silti yksittäisinä hetkinä – olkoonkin kyse ”vain” syntymäpäivästä – herää kaipuu menneeseen, jota en ole edes ollut kokemassa. Aikaan, jolloin parhaan ystävän muutto loppuelämäksi toiselle puolelle maailmaa tai edes kotikylää kauemmaksi oli kaikkea muuta kuin arkipäiväistä.

Tuo kaipuu liittyy nimenomaan ystäviin. Kun Balilla asuessani juttelin pitkään saarella asuneen saksalaisen kaverini kanssa, hän myönsi haaveilevansa vain yhdestä muutoksesta: siitä, että voisi lennättää kaverinsa Saksasta Indonesiaan.

On hienoa, että jokainen maailman ihminen on todennäköisesti tavoitettavissa kuuden ihmisen välityksellä. Voisin kuitenkin vaihtaa tuon mahdollisuuden siihen, etten tarvitsisi mitään välitystä ollakseni yhteydessä hyvään ystävääni.