Ja tämän takia se on niin mahtavaa

KUUNTELEN TÄTÄ kirjoittaessani Toton Africaa kahdesta syystä.

Ensimmäinen on se, että olen lähdössä lomalle Etelä-Afrikkaan. Ei sillä toki mitään tekemistä kappaleen kanssa ole, mutta en voi vastustaa mielleyhtymää. Toinen on se, että kappale on yksinkertaisesti aivan mahtava, on ollut aina.

Olen tanssinut Doris-baarin tanssilattialla dj:ltä toivomani African tahtiin luultavasti useammin kuin minkään muun kappaleen.

Kun valitsimme vaimoni kanssa häihimme soittolistalle kappaleita, minulla oli vain yksi toive.

TY-DY TYT-TY TY TYT-TYT-DYYY. Mahtavaa.

KIRJOITAN PÄIVÄTYÖKSENI julkaisuun, joka on tullut tunnetuksi lauseesta “Tämän takia se on mahtavaa”. Välillä tuntuu, että joidenkin mielestä mahtavuuden korostaminen on typerin lause, joka suomalaisessa journalismissa on keksitty. Samalla tavalla kuin joidenkin mielestä Toton Africa on typerin kappale, jonka pop-musiikki on luonut.

Jälkimmäinen mielipide on toki puhtaasti väärä, mutta ensimmäinen on kiinnostava.

Milloin mahtavuudesta iloitseminen on turhaa, ärsyttävää… ei-mahtavaa?

Mahtavuudelle on oltava jonkinlaiset perusteet. Jos kaikki on mahtavaa, mikään ei ole enää mahtavaa. Toton Africa on mahtava. Ruotsalaisen tuottajakaksikon Bacallin ja Malon versioima Africa ei ole mahtava. Se on kamala. Noin muuten tuntuu, että mahtavuuden iloitsemista arvostelevat ne, joilla on tarve osoittaa, etteivät “alennu samalle tasolle”. Ikään kuin elämässä olisi saavuttanut tietyn virstanpylvään, aikuisen viisauden, kun ei tunne enää tarvetta intoilla asioista ja kun voi naurahdella heille, jotka niin tekevät.

Toki tämä on vain karu yleistys, eikä pidä aina paikkaansa. Mutta seuraavan kerran, kun jostain asiasta intoilu ärsyttää, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, miksei intoiltu asia voisi olla mahtava.

Aika usein se on.