Annoin periksi huuhaalle
Sukulaiseni, insinöörismies, sairastui hiljattain. Hän uskoi saavansa iho-oireita iPadin ”säteilystä”. Niinpä hän iski minulle kouraan tukon käteistä ja pyysi ostamaan mattanäyttöisen kannettavan, joka ei ”säteile”. Minä kun ymmärrän paremmin näistä tietokoneasioista.
Olin häkeltynyt. Sukulainen on sellainen MacGyver, että ymmärtää minkä tahansa mekaanisen laitteen toiminnan yhdellä vilkaisulla ja tuottaa sähköt taloonsa itse rakentamallaan vesivoimalalla. Minä osaan hädin tuskin koota Ikean jakkaran.
Tiedetoimittajana ymmärrän kuitenkin jotain fysiikasta. Kodin sähkölaitteiden elektromagneettisella säteilyllä ei ole pystytty osoittamaan olevan vaikutusta ihmisen terveyteen. Sanani ei kuitenkaan paljon paina, kun hakusana ”wifi-säteily” tuottaa kahdeksan sivua Vauva.fi-foorumilla möyhöävien äitien ja ”säteilyltä suojaavia” pahvilappusia kauppaavien helppoheikkien mölinää.
”Miksi ne näistä vaaroista puhuisivat, jos ne eivät pitäisi paikkaansa?” kysyi sukulaismiehen vaimo.
Sanotaan, että huuhaan kumoamiseen vaaditaan kymmenen kertaa enemmän vaivaa kuin sen luomiseen.
Uskomuksilla on todellista vaikutusta ihmisten terveyteen. Puhutaan plasebo- ja nosebovaikutuksesta.
Plasebo-lumelääke aktivoi oireita sääteleviä aivoalueita samoin kuin oikeakin lääke ja voi helpottaa oloa jopa silloin, kun potilas tietää syövänsä pelkkiä sokeripillereitä.
Nosebo on ikävämpi ajatusharha. Se voi saada ihmisen sairastumaan, kun tämä riittävästi uskoo jonkin asian haittavaikutuksiin. Mitään fyysistä syytä ei ole. Nosebosta on kyse sähköallergiassa ja niin sanotussa tuulivoimasyndroomassa. Marraskuun lopulla MTV julkaisi täysin kritiikittömän jutun tuulivoiman infraäänien sairastuttamista ihmisistä. Ei kysytty asiantuntijoilta, kuunneltiin vain tarinoita.
Sanotaan, että huuhaan kumoamiseen vaaditaan kymmenen kertaa enemmän vaivaa kuin sen luomiseen. Se on totta. Säästin vaivaa ja ostin sukulaiselle mattanäyttöisen läppärin. Hän selaa sillä muun muassa MTV:n uutisia samojen sähkömagneettisten kenttien keskellä kuin aiemminkin.
Ainakaan hän ei enää valita.