Kolumnit
25.10.2018

Kolumni: Koirapuistossa vallitsee toksisen maskuliininen raiskauskulttuuri – Miksi soopa meni läpi tiedelehdissä?

Niko Kettunen, teksti

VOIKO VERTAISARVIOIDUSSA tiedelehdessä saada julkaistua artikkeleita, joissa esitetään, että puistoissa leikkivillä koirilla vallitsee toksisen maskuliininen raiskauskulttuuri, valkoiset miesopiskelijat voisi panna luennoilla kahleisiin eräänlaisena orjuussimulaationa tai että mies voi parantua transfobiasta työntämällä dildoa anukseensa?

Voi, jos alana on sukupuolentutkimus.

Tämän osoittivat hiljattain kolme amerikkalaista tutkijaa, jotka kirjoittivat tarkoitushakuisen ideologista soopaa, sekoittivat sen postmoderniksi akateemiseksi käsitepuuroksi ja tarjosivat ”tutkimuksiaan” julkaistavaksi melko nimekkäissä feministijournaaleissa.

Läpi menivät, ja vielä kehujen kanssa.

 

TAPAUS ON äärimmäisen nolo, muttei poikkeuksellinen. Viime vuosina tieteessä on havahduttu siihen, että joillain aloilla jopa valtaosa tutkimuksista on niin heikolla pohjalla, ettei niitä pystytä toistamaan. Esimerkiksi sellaisella maailmanparannus-höpöalalla kuin lääketieteessä.

Siellä ongelman havaitsivat ensimmäisenä lääkefirmat. Vain noin 15 prosenttia syöpätautien läpimurtotutkimuksista onnistuttiin toistamaan, kun niiden pohjalta yritettiin suunnitella jatkokehitystä. Psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa ongelma on tiedetty jo pitkään.

Iso tutkijaryhmä yritti hiljattain toistaa 21 yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jotka oli julkaistu peräti Sciencessa ja Naturessa. Vain 13 tutkimuksen tulokset pitivät kutinsa jatkoseulonnassa.

 

HUONOA TIEDETTÄ on ollut aina, ja syitä on monia: julkaisupaine, pakko saada merkittäviä tuloksia, alati kiristyvä kilpailu rahoituksesta.

Tutkimuksia vertaisarvioivat ylikuormitetut professorit muun työnsä ohella ilman palkkaa. Ilmiöön kiinnitetään nyt huomiota ja tiede korjaa itseään. Mutta jos soppaan sekoittuu vielä tutkijan oma ideologia, kuten amerikkalaisessa sukupuolentutkimuksessa näyttää käyneen, ollaan syvällä mudassa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"

Lukijoiden kommentit

    1. Emmi (12.12.2018 kello: 08:13)

      Kun puhutaan kokonaisvaltaisesta, hyvästä maskuliinisuudesta ja terveestä, laajasta miehen mallista, miehet voivat halutessaan aloittaa vaikka kuuntelemalla vertaistensa – toisten miesten – kertomana mitä kokonaisvaltaisempi maskuliinisuus on ja joissain tapauksissa onneksi on jo. Tässä: https://summit.evolving-men.com

      Kyseessä yli 25 haastattelua (kuunneltavissa maksutta vuorokauden julkaisusta eteenpäin), alkaen huomisesta torstaista 13.12. Suosittelen lämpimästi – myös naisille. Ja toimittajille, sukupuoleen katsomatta. Ihan vaan että maailmankuvamme laajentuisi.